Kasvot, niskat ja kädet ruskettuneina, muuten hehkivalkoisina, kahlasi nuorta immen ihanuutta ja pojan soreutta laitoon rantaveteen, joka päivänpaisteessa kimalteli kellervällä hiekkapohjalla. Margit seisahtui, kun vellova vetonen valeli hänen vyötäisiään ja suortuviaan. Dagnyn ja Gunnarin olkapäät peittyivät välkkyvään vihmatyrskyyn, kun he, ripeillä kättenvedoilla halkeillen veden kiiltokalvoa, uivat yhä ulommaksi.
— Mitä? Uskallatkos tulla näin kauvas, Gunnar! Se on oikein, reipas poikani! Vielä vähän edemmäs! Mutta pysy likellä minua. Jos väsyt, pane kätes minun hartioilleni.
He pitkittivät. Dagny näki pojan pystykkäästä asennosta, tyynestä hengityksestä ja vilppaasta katseesta, että uintia vielä voitaisiin jatkaa vähän matkaa.
Mutta Margit, joka jäi seisomaan hietapohjalle, katseli uintia enenevällä levottomuudella ja häntä suututti Dagnyn kehotus, joka selvänä kajahti hänelle ääntäjohtavaa vesikalvoa myöten. Hän huusi: Gunnar, käänny!… Käänny takaisin!… Etkös kuule?… Käänny takaisin! Jollet kohta käänny, niin, totta Maarian, minä annan sinulle selkään… niin, selkään, kuules!
— Ohoh, kuules vaan Margitia! Katso taakses Gunnar! Kas vaan kun se siellä seisoo ja räpyttelee käsivarsillaan, niinkuin kana siivillänsä, kun sen kasvatti, ankanpoika, on karannut siltä vesilätäkköön eikä eukko tohdi mennä perään! Oikein naurettavaa! Mutta käännytäänpäs takaisin, ettei tuo suutu!
Kun heitä alkoi pohjata, sanoi Margit nyreästi: — Dagny, sinä teet rumasti siinä, että houkuttelet lasta niin kauvas syvälle ja niin kauvas minun luotani.
— Lasta! Onko neljäntoista-vuotias poika lapsi?
— Ei hän ole vielä kahtakaantoista täyttänyt
— Sen tiedän, mutt'en välitä, milloin hän on syntynyt Olen nähnyt neljäntoista-vuotisia poikia, jotk'eivät ole niin suuria ja edistyneitä kuin hän. En minä häntä houkutellut; hän tuli itse. Ja kaiketi hänen pitää oppia uimaan.
— Kyllä sitä matalassakin vedessä oppii. Samahan se on, onko jalkain alla vettä kyynärän verran vai sadan.