— En, mutta osaan minäkin latinaa. Kuules nyt! Amabo, amabis, amabit, amabimus. Keltä luulet minun sen oppineen!
— Sen sieppasit korvaasi, kun Gunnar luki läksyjänsä Sven herran kuulusteltaviksi.
— Ja sinä sieppailet latinaasi, istuessasi värttinän ääressä tai kangaspuilla, samalla kun Gunnar makaa lattialla isänsä kirjain ääressä ja lueskelee ääneensä. Kutomakamarissa hän aina lukee, kun sinä vain siellä olet. Sinä olet lumonnut hänen, pakana…
— Ja hän minun. Kun hän on poissa, ikävöin häntä.
— Onko hän lukenut sinulle mitään laulujansa?
— Mitä sanot? Runoileeko hän lauluja? Siitä minä en tiedä mitään.
Luulinpa, että hän uskoisi minulle kaikki.
— Eipä uskokaan. Hän ei uskalla lukea niitä sinulle, sillä hän käsittää kyllä laulunsa olevan lapsellisia ja vajavaisia jäljennöksiä isänsä lauluista. Minä en niitä ihaile eikä hän siitä välitäkään. Hän on minua kohtaan avonaisempi kuin sinua. Minulle näyttää hän itsensä virheineenkin. Saattaapa hän hyvinkin herkästi närkästyä moitteista. Sinun silmissäsi tahtoo hän näyttää täydelliseltä.
— Sehän oivallista onkin, päätti Dagny. Minä ulkokultailen samoin hänen edessään. Valvon itseäni ajattelemasta mitään pahaa ollessani hänen lähellään. Hiljaisetkin ajatukset saattavat toiseen tarttua, sanoo isäni. Isäni itse kykenee johtamaan hiljaisia ajatuksiaan toisten sieluihin, jopa pitkänkin matkan takaa, kun niin tahtoo. Täällä meidän luonamme Gunnar paremmin kuin muualla säilyy tahrautumasta likaan. Tiedätkös mitä? Isäni on niinä vuosina kuin minä muistan, hirtättänyt kolme miestä siitä että lauloivat siivottomia lauluja…
— Herra varjele! Ainoastaan siitä?
— Onko se sinusta "ainoastaan"? Yksi ainoa semmoinen laulu riittää todistamaan mädännyttä sisua. Seurustelu ihmisen parissa, jota rivous hauskuttaa on ikäänkuin söisi ruttotautisen raatoa. Ken Gunnarin aikana päästää rivon sanan suustansa, sen minä muitta mutkitta kuristan kuoliaaksi. Mitä rivous tekee? Se pilkkaa, tallaa naurun-alaiseksi ja tahraa mitä maan päällä on pyhintä: rakkauden. Minä tahdon omakseni puolison, joka tahtoo olla sielultaan puhdas, tahdon jaloja syleilyksiä.