— Mitta on kukkurallaan: minun talossani ei tuo kurja tästä alkaen enää saa olla.
— Malttakaa, armollinen herra; — älkää tehkö mitään äkkipikaa! Meidän on muistaminen, että jos Aadolf herra synnillisten lukujen kautta on tehnyt sielunsa maaperän vihan kylvölle otolliseksi, niin on häntä kuitenkin pidettävä häijyjen juonien ja petollisten hankkeiden uhrina, jommoista voi tapahtua paraimmallekin. Minä arvaan, mitenkä asia kokonaisuudessaan on. Tahdotteko, armollinen herra, kuulla, mitenkä olen sen käsittänyt?
— Puhukaa, kunnon ystävä! Tottahan itsekin käsitätte, mitenkä tuskallisena haen syitä estääkseni kirousta tulemasta oman lihani ja vereni päälle?
— Ettekö te, armollinen herra, usko, että saatana hellii palvelijoitaan ja tahtoo varjella heitä niitä toimia varten, joita hän tahtoo heidän kauttaan saada meidän keskellämme suoritetuksi? Olkaa varma siitä! Sentähden on hän luultavasti myöskin antanut heille viittauksen, että he tietäisivät olla varoillaan uhkaavan rangaistuksen varalta. Mäntysuon Inkeri on siis keksinyt tuuman, jonka perusjohteet ovat minulla selvillä. Minua on hän tahtonut pelotella ankarilla koettelemuksilla; teidän tykönänne on hän hommannut puolustajaksi itsellensä poikanne ja turvautuu teidän näennäiseen kiitollisuuden velkaanne häntä kohtaan siitä, kun hän pelasti poikanne ja nuoren neidin hengen. Olenhan kuullut ja lukenut, että noita-akat voivat nostaa rajuilmoja; mutta elleivät sitä voikaan, on ihan varmaa, että he ainakin voivat johtaa rajuilman mille taholle haluavat: sen todistavat monet oppineet ja hurskaat miehet ja noitien omat tunnustuksetkin sitä arvelua vahvistavat. Nyt minun ajatukseni on, että kauhea lumimyrsky, johon Aadolf herra ja neiti olivat vähällä hukkua, Inkerin taikojen kautta nousi näillä seuduilla raivoon, ja että hän loihduillaan johti hevosen kulkua … sillä mitenkä se muuten olisi tehnyt niin pitkän kierron ja seisattunut juuri hänen tuvanovensa eteen? Ja sen teki hän, voidaksensa sitte omalletunnollenne lausua: katso minä pelastin poikanne hengen, mutta te tahdotte minun ja tyttäreni hengen ottaa! Hän on sen tehnyt saadaksensa tilaisuuden antaa Aadolf herralle tenhojuoman, jonka avulla hänen sydämensä oli saatava noita-akan tyttäreen mieltymään ja hänen ajatuksensa kääntymään pois Jumalasta. Teidän tulee siis ajatella poikanne toimivan tuon perkeleellisen juoman vaikutuksen alaisena … alaikäisenä lapsena, tietämättä mikä on oikeaa mikä väärää … houruna, joka raivoo ja väijyy ihmishenkeä, olematta syyntakeinen teoistaan.
— Kenties olette oikeassa; — sitä melkein toivoisin, vaikkakin pelkään sitä. Mutta mitä minun nyt pitää tehdä saadakseni poikani pelastetuksi? Neuvokaa minua, herra pastori! Järkeni silmät ovat pimittyneet.
— Saatamme ehkä toivoa, että hänen huumauksensa haihtuu, kun hän ei enää saa nähdä nuorta noitaa, joka voisi kiihotustyötänsä jatkaa … että ne liekit, joihinka laki Jumalan avulla on tuomitseva tuon katalan, edes saavat sen haihtumaan…
— Mutta miettiihän kadotettu poikani murhahankkeita teitä vastaan, lausui laamanni jylhästi. — Minua vavistuttaa ajatellessani, että olen siittänyt murhaajan maailmaan. Ymmärrykseni ei keksi mitään pelastusta. Minä en tiedä mitä tehdä. Panenko hänet kahleihin ja kytkenkö hänet kiinni kellariholviin? Sanokaa, antakaa minulle joku neuvo!
— Toivon että isänvaltanne vaikuttaa ilmankin, tarvitsematta käyttää niin kovia keinoja. — Voisittehan sulkea hänet huoneeseensa ja antaa luotettujen palvelijoiden vartioida häntä, tahi, ellei se kävisi päinsä, lähettää hänet houruinhuoneeseen Tukholmaan ja antaa hänen olla siellä, kunnes hän taasen tulisi tuntoihinsa.
— Oi, se on kauheaa! sopersi laamanni ja istui nojatuoliinsa. — Oi, jospa olisin kuollut!
— Tahi … ties jospa toinenkin keino auttaisi, jatkoi Svenonius; — pitäisi ainakin koettaa…