— Mitä tarkotatte? Sanokaa pian!
— Tarkotan että on mahdollista, jopa luultavaakin, että löytyy luonnollinen vastamyrkky sille myrkkyjuomalle, jonka noita-akka valmisti pojallenne. Hän tuntee ihan varmaan kasveja, joiden nesteet voivat tehdä noitajuoman vaikutukset tehottomiksi. Voitaisiin pakottaa häntä valmistamaan sellainen vastajuoma Aadolf herralle. Kaikissa tapauksissa täytyy meidän saada tietää, mitenkä asian laita on.
— Olette oikeassa! Kun en itse tuota keksinyt! sanoi laamanni Juhana rohkaistuna tästä toiveesta. — Tuotetaan Mäntysuon Inkeri heti tänne. Minä annan tuossa paikassa käskyn siitä.
— Vielä parempi olisi tuottaa tänne hänen tyttärensä, huomautti Svenonius. — Hän on nuori, hänen sydämensä hennompi, hänen taitonsa luikerrella pois viisastelevien vastausten kautta vähemmin kehittynyt, kuin hänen kirotun äitinsä. Sen mukaan kuin voin päättää hänen kasvoistaan, luulen ettei hän vielä ole ehtinyt päästä saatanan erinäiseen mielisuosioon. Lähetämmekö noutamaan Elliä?
— Niin, te olette oikeassa; meillä on suurempi syy toivoa, että totuus tulee ilmi hänen kauttansa.
Laamanni heläytti kelloa ja sanoi sisäänastuvalle palvelijalle, että hän käskisi nimismiehen tulla ylös.
Nimismies Askelin jätti oluthaarikan, josta hän yhdessä kartanonvoudin kanssa oli ryypiskellyt, tuli heti saapuville ja sai laamannilta käskyn parin rengin avustamana ottaa hetimiten kiinni Elli ja tuoda hänet Signildsborgiin.
Nimismies lähti matkalle, kaksi renkiä mukanaan ja kartanonvouti, jolla oli omat syynsä ottaa osaa seikkailuun. Olut oli karaissut nimismiehen mielen, ja viinapullo, jonka talonvouti oli ottanut mukaansa, sai matkalla tuon rohkeuden paisumaan joksikin, joka nimismiehen omasta mielestä ei ollut muuta kuin uljuutta.
Hämärä oli jo aikaa ennen kuin Askelin apureineen saapui Inkerin tuvalle, verhonnut maita ja seutuja. Samassa kun nimismies meni aukasemaan veräjää, saavutti heidät reki, kaksi hevosta edessä.
— Hohoi! huusi nimismies, — kukas matkamies on?