— Käykää sisään, vastasi nainen ja aukasi oven.
Drake seisoi matalaisessa huoneessa, johon valoa tuli kahdesta pienestä, lyijyyn puutetusta ikkunasta. Sänky valkoisine uutimineen, vanha silailtu tamminen kaappi, jonka toinen ovi oli auki ja josta näkyi sarjottain kirkkaita tina-astioita ja lasipulloja niihin sidottuine paperiliuskoineen, pari pöytää ja muutamia nahkapäällysteisiä tuoleja sekä laatikkokirstu, samaa taidokasta mosaiikkiteosta kuin kaappikin, muodostivat talon asuinkaluston. Vaikka sisustus olikin yksinkertaista, ei se kuitenkaan ollut sellaista kuin sisustus tavallisessa talonpoikaistuvassa; silmiinpistävä järjestys ja hyvä siivo, joka huoneessa vallitsi, teki erilaisuuden vieläkin suuremmaksi.
Haluttu juoma tuotiin Drakelle kiiltävässä hopeapikarissa.
— Tehän olette se Inkeri, josta niin paljon puhutaan? virkahti Drake, tyhjennettyään virvoittavan juoman.
— Olen:
— Minä olen kauan halunnut oppia tuntemaan sitä naapurivaimoa, jota en koskaan ole nähnyt, vaan josta olen kuullut paljon puhuttavan.
Niin sanoessaan istautui Drake tuolille ja nakkasi höyhenkoristeisen lakkinsa pöydälle.
Inkerin katsanto synkkeni. Hän oli vaiti, ja hänen olentonsa ilmaisi selvästi toivomuksen, että puhe tulisi olemaan niin lyhyt kuin suinkin.
— Olen kuullut kuten sanoin usein puhuttavan teistä, jatkoi Sjövikin herra — teillä on koko näillä seuduilla kuulu maine siitä, että olette niin sanottu tietäjä.
— Minä tiedän sen. Minä olen vanhemmiltani perinyt jonkinlaiset tiedot lääkintätaidossa ja käytän niitä paraan taitoni mukaan sairasten ihmisten avuksi.