— Kuka sinä olet? kysyi Drake.
Mutta vastausta antamatta katosi tyttö niin äkkiä puiden keskeen, että kaikki oli Drakesta kuin näön hairausta vain.
Pekka oli sen sijaan välinpitämättömänä katsellut kohtausta, ja oli juuri palaamaisillaan hevosensa luo, kun hänen isäntänsä kysäsi, tiesikö hän kuka tuo tuntematon oli.
— Hoo, vastasi Pekka, — kuka muu se olisi kuin Inkerin tytär, hassu
Elli.
Drake mietti kotvasen.
Sitten keikahti hän Pekan ihmeeksi alas satulasta, heitti marhaimet tälle, aukasi rappeutuneen portin, josta kapea polku vei mökille, ja lähti astumaan sitä kohden, ilmeisesti aikoen pistäytyä tapaamassa sen kuuluisaa ja pelättyä omistajatarta.
Mutta ennenkun hän astui kynnykselle, tuli matalaisessa ovessa näkyviin kookasvartaloinen ijäkkäänlainen nainen, jonka otsa, katsanto ja koko ryhti vaikuttivat kunnioitusta siinä määrässä, että Drake, huolimatta naisen yksinkertaisesta puvusta, kohotti käden hattuunsa, kuin jos hänen edessään olisi ollut jalosukuinen rouva.
Inkeri, sillä hän se oli, ei näyttänyt kummastelevan, kainostelevan tahi olevan hyvillään tuon vieraan tulosta.
— Mitä haluatte, herra? kysyi hän kohteliaalla, vaan ei kehoittavalla äänellä ja hänen harmaansiintävät silmänsä kohtasivat ylpeällä järkähtymättömällä tyyneydellä Draken tutkivia katseita.
— Pyytäisin vettä juodakseni, jos sitä on raitista ja hyvää, lausui
Sjövikin herra. — Sallitte kai että juon sen teidän majassanne.