— Jumaliste! huudahti Drake ja painoi sukkelasti hatun päähänsä, — te olette vaarallinen nainen. Minua ei haluta tietää mitään mokomista paholaisen vehkeistä. Kasvatatteko myöskin tytärtänne tuossa salaisessa viisaudessa? Hän on kuitenkin liiaksi kaunis puoskaroitsevaksi noidaksi.
— Te olette siis nähnyt tyttäreni?
— Olen, vastasi Drake, samalla kun hän nousi ylös ja olkapäillään kohautteli samettiviittaansa, — hänestä voi vastedes tulla toinen Dyveka, joka lumoo jonkun kuninkaan sydämen. Hyvästi!
— Sjövikin herra, sanoi Inkeri pikaisesti, — kun olette kerran tullut majaani, niin viipykää vieläkin hetkinen!
— Mitä te tahdotte?
— Te ette minua tunne enää, sillä viidentoista vuoden surut saavat paljon muutetuksi; olemme kuitenkin nähneet toisiamme ennenkin. Eikö näössäni ole mitään, joka muistuttaisi teitä menneistä ajoista?
— Ei ole, vastasi Drake tarkkaavasti silmähtäen vanhukseen; — jos tahdotte minulle jotakin sanoa, niin puhukaa niin, että voin ymmärtää, sillä arvoituksien selittämiseen minulla ei ole halua eikä aikaa.
— Te olette nähnyt tyttäreni, toisti Inkeri, — hän on ainoa lapseni, mutta minulla oli ennen myöskin poika…
— Joka siis on kuollut? Jumala olkoon hänen sielullensa armollinen!
— Minä en tiedä, onko hän kuollut vai elääkö hän, mutta että te hänen minulta riistitte, sen tiedän…