— Olen, vastasi puhuteltu, — minulla on nyt väitöskirja valmiina, ja toivoakseni olen saanut täydellisesti näytetyksi toteen, että löytökalu on kuin onkin vaskikaudelta polveutuva kypäri ja siis vanhempi kuin Odenin tulo maahan. Sinä olet tuima epäilijä, Stiernhielm, mutta tällä kertaa et sinä pitkällekään pääse. Minä esiinnyn tieteen täysissä varusteissa, Herodotokselta, Diodorokselta ja monilta muilta saamillani aseilla. Katsokaa tätä, jatkoi hän ja otti seinältä kypäräksi luulemansa esineen, jota hän näytti Aadolfille, — kuka näkevä ihminen voi väittää, ettei tämä ole ollut soturin päänkoristeena?
Aadolf tarkasteli kalua ja huomautti, että jos se on ollut kypäri, niin sen muinaisella kantajalla on pitänyt olla kummallisenmuotoinen pää.
— Sitä minä en kielläkään, vaan näytän päinvastoin toteen teoksessani, että hyperborealaisilla eli muinaisilla pohjanperäläisillä on ollut käytännössä sama tapa kuin nykyjään vielä monilla länsimaisilla intiaaniheimokunnilla on: että he laudanpalasilla ovat litistäneet vastasyntyneiden lastensa pääkallot ja siten antaneet niille kummallisen muodon. Kuhmuista näkyy, että kypäri on suojannut herraansa monissa sotakarkeloissa, missä iskuja on runsaasti sadellut, ja siellä täällä syvennyksissä säilyneestä noesta käy ilmi, että kypäri muiden aseiden joukossa oli koristamassa lavaa, jolla soturin hengetön ruumis poltettiin, ja sitten yhdessä hänen tuhkauurnansa kanssa haudattiin maahan. Sitä todistaa lisäksi sekin seikka, että minä kypärän vierestä löysin rikotun saviastian palasia. No, Stiernhielm, tahdotko kuulla todisteluni ruokaa odotellessamme?
— En, en, minä olen jo puoleksi vakuutettu, ja väitöskirjan saan kyllä aikanaan kuulla muinaisesinekollegiossa. Mutta anna tänne tuo kallisarvoinen muinaisjäännös, että saan silmäillä sitä tarkemmin!… Katsotaanpa! Mitä varten siinä on tämä reikä? Voitko sinä sen selittää?
— Siinä on ollut ennen nasta, johon kypäränkoriste on kiinnitetty, selitti Skutenhjelm.
— Mutta mitä tämä on? jatkoi Stiernhielm ja pisti sormensa reikään, josta hän kaivoi esiin pienen kokoonkäärityn paperiliuskan; — löytö, kautta Jupiterin, merkillinen löytö, joka todistaa pohjanperäläisten vaskikaudella käyttäneen lumppupaperia!
— Anna tänne! sanoi Skutenhjelm innoissaan ja tempaisi paperin ystävänsä kädestä; — hm, mm, mm, tämä käy yli kaiken ymmärryksen. Katsotaanpa, ehkä siihen on riimuja kirjoitettu … riimuja? Ei!… Hm!
— Lue ääneen! sanoi Stiernhielm.
— Hm, mm, mm, murisi Skutenhjelm silmäillessään kirjoitusta, jolloin hänen pitkä nenänsä Aadolfin mielestä näytti käyvän vielä pitemmäksi.
— No, virkahti Stiernhielm, — mitä merkittäviä tietoja sinä tuosta löydöstä saat?