— Kohdistakaa sama kysymys omaan sydämeenne, vastasi Aadolf, — ja varmasti se on vieläkin vastaava, että minä olen poikanne.
Kiivastuminen teki Skytte-vanhuksen sanattomaksi. Aadolfin kolkko tyyneys tuntui hänestä uhmalta… Hänen ohuet, yhteenpuristetut huulensa vapisivat … hän käännähti ja viittasi oikeudenpalvelijoille.
Mutta tuokiossa kavahtivat toiset pöydän ympärillä istuvat herrat paikoiltaan ja riensivät uhkauksen toimeenpanoa ehkäisemään.
— Armollinen herra, kuiskasi Svenonius, — hillitkää kiukkunne! Muistakaa, että poikanne on syyntakeeton … muistakaa, että täällä on paljon tuota ymmärtämätöntä kansaa saapuvilla ja että te ette saa antaa heidän katsella isän ja pojan väkivaltaista kohtausta! Minua on eniten loukattu, ja jos välttämättömästi vaaditte poikaanne rangaistavaksi, niin se tapahtuu parhaiten siten, että hänen lausuntonsa otetaan pöytäkirjaan varsinaisen syytteen tekemistä varten häntä vastaan.
Sillä aikaa kuin pastori Svenonius näillä sanoilla koetti tyynnyttää laamanni Skytteä, kääntyi toinen kähäräperuukkisista tukholmalaisista lakimiehistä Aadolfin puoleen ja, säästääkseen tätä kuulemasta isän suusta vielä katkerampaa vihanpurkausta, lausui:
— Nuori herra, koska te ette ole oikeuden jäsen ettekä asianosainen, todistaja tahi asianajaja tässä jutussa, niin te ette ole oikeutettu omasta aloitteestanne lausumaan mitään oikeudelle tai oikeuden edessä. Laki säätää, että käräjät on pidettävä avoimin ovin, mutta antaa samalla tuomarille vallan poistaa jokaisen, joka tavalla tai toisella häiritsee toimitusten menoa. Tahdon täten teille vain viitata, kuinka teidän tulee käyttäytyä, jos tahdotte kuulla jatkoa tähän yhtä hämmästyttävään kuin surulliseen oikeusjuttuun.
— Hyvä on, vastasi Aadolf, — minä otan viittauksenne huomioon, sillä minä tahdon kuulla jatkoa. Aikomukseni on Svean Hovioikeudelle antaa täydellinen kertomus siitä, mitä minä puolueettomana kuulijana tässä tutkimuksessa olen havainnut ja tulen vielä havaitsemaan.
Niin sanottuaan Aadolf istuutui tyynesti paikalleen. Läsnäoleva rahvas katseli häntä säälivästi ja kuiskaili keskenään noitajuomasta, joka oli pilannut nuoren herran pään. Laamanni Juhana näytti hetkisen empivän, mitä tehdä; mutta luotuaan poikaansa rypistettyjen silmäkulmiensa alta katseen, jossa suuttumukseen nyt oli sekoittunut syvää surua, hän meni sen enempää lausumatta tuomiopöydän ääreen, istui paikalleen ja huusi seuraavan syytetyistä, jonka nyt oli vuoro astua esiin.
Se oli tuo mielipuoli eukko. Hän astua köpiköi ravakkana tuomareidensa eteen, nyökäytti päätään niille lautamiehistä, jotka hän tunsi, ja kuunteli niin välinpitämättömästi syytöskohtia, kuin ne eivät olisi ollenkaan häneen koskeneet. Laamanni Skytten kysyttyä, myönsikö hän ne tosiksi, vastasi hän heti myöntäen. Eräs lautamiehistä nousi ylös ja ilmoitti, että vaimovanhus hänen ja monen muunkin mielestä ei ollut täysijärkinen. Huomautus otettiin pöytäkirjaan, ja eukko vietiin vankilaan takaisin.
Kolmas järjestyksessä oli Nummen Kaarina. Vakuutettuna niin hyvin omasta rikollisuudestaan kuin siitä, että hänen oli mahdoton kieltämisellä välttää rangaistusta, oli hän vankihuoneessa osoittanut katuvaista mieltä ja tunnusti nyt valittaen ja itkien itsensä syypääksi kaikkeen, mistä häntä oli syytetty. Hän ilmoitti äitinsä vietelleen hänet jo varhaisessa lapsuudessa ja että hän äidiltään oli oppinut tenhovoiteen valmistamisen sekä paljon muita salaisia tietoja. Oikeuden kehoituksesta hän teki sitten selvää niistä synneistä, joita hän muka oli hornassa harjoittanut ja nimitteli pitäjäläisten ja muiden tuttaviensa joukosta kaikki ne, jotka hän siellä muka oli nähnyt.