— Hän oli siis noita niinkuin sinäkin?
— Herra laamanni, te julistatte minut syylliseksi, ennenkuin tutkinto on päässyt kunnolla alkuunkaan. Minä kehoitan teitä olemaan antamatta minulle sitä haukkumanimeä, kunnes olette tutkinut, olenko sen ansainnut vai enkö. Mitä äitiini tulee, oli hän hurskas ja jalo nainen ja polveutui Folkungien suvusta, joka ennen on kantanut Ruotsin kruunua. Hänen muistonsa ei ole tämänkaltaisen tuomioistuimen tuomittavissa.
— Kuulkaa, armollinen laamanni, kuulkaa minkälaista kieltä hän julkenee käyttää! sanoi pastori Svenonius laamannille ja pudisteli yhä uudestaan päätään.
— Hän on sellainen, millaiseksi te hänet kuvasitte, vastasi laamanni Skytte, — viekas, suurisanainen ja kovapintainen… Vaimo, sinä kiellät siis sinua vastaan tehtyjen syytösten totuuden?
— Kiellän.
— Minä kehoitan vielä kerran sinua Jumalan nimessä ja oman sielusi autuuden tähden vapaaehtoisesti tunnustamaan! Ellet sitä tee, on kyllä keinoja, joilla totuus saadaan pakotetuksi ilmi … saat itse vastata seurauksista!
— Minä olen jo lausunut totuuden.
— Sinä siis sitkeästi ja julkeasti väität vääriksi tämän kunnianarvoisen pappismiehen ja neljän viattoman lapsen selvät todistukset?
— Minä en tahdo syyttää itseäni väärin, ja tuskinpa teilläkään on oikeutta sitä vaatia. Minusta nähden pitäisi kristityn tuomarin olla yhtä paljon velvoitettu vapauttamaan syyttömiä kuin langettamaan syyllisiä.
— Vielä kerran: tiettäväksesi ilmoitan, että sinä astut vaarallista tietä, jos vastoin selviä ja täysin päteviä todistuksia kiellät totuuden. Laki ei tuomitse syylliseksi ketään, joka ei ole tunnustanut, mutta missä asian todellinen laita on niin päivänselvä, sallii se, kuten sanoin, käytettävän keinoja itsepintaisimmankin pakottamiseksi tarpeelliseen tunnustukseen. Varo itseäsi!