— Varokaa vain te itseänne, herra laamanni! Älkää ryhtykö semmoisiin keinoihin ajattomalla ajalla! Jos te tuomarina kidutatte viattoman ottamaan päällensä rikoksen, niin te olette kerran Jumalan ja omantuntonne edessä seisova suurempana rikoksentekijänä kuin yksikään niistä, joille olette tuomion julistanut.
— Puheesi on röyhkeätä, kiljaisi laamanni Skytte jyrisevällä äänellä; — pahahenki puhuu sinun suustasi… Tämä nainen, jatkoi hän kääntyen pappismiehiin, — jätetään teidän huostaanne. Teidän tulee koettaa pehmittää hänen jäykkä mielensä, jos mahdollista pyhällä sanalla, muussa tapauksessa toisilla keinoilla, jotka minä käytettäväksenne asetan.
— Me koetamme parastamme, vastasi pastori Svenonius.
— Viekää hänet nyt pois, komensi laamanni oikeudenpalvelijoille.
— Haluan lisätä muutamia tätä juttua koskevia seikkoja, joita tuomioistuimen on velvollisuus kuulla, sanoi Inkeri.
Laamanni Skytte tuumiskeli, antaisiko hän syytetyn puhua, mutta toinen kähäräperuukkisista lakimiehistä lausui:
— Mitä sinulla on sanottavana?
— Minä tahdon, sanoi Inkeri, — ensi sijassa lausua kiitollisuuteni Jumalaa kohtaan siitä, että hän tähän hetkeen asti on antanut minun pysyä ymmärryksessäni, vaikka minä joka päivä ja syystä kyllä olen pelännyt tulevani hulluksi vankeuteni loputtomina hetkinä ja olletikin viimeisenä hirmuisena yönä … hirmuisena, sillä vahvinkin sielu voi horjua, terveinkin pyörtyä nähdessään niin paljon hätää, niin paljon tuskaa ja sekasortoa, kuin minä niiden kovaonnisten keskuudessa, jotka minun kanssani on vedetty teidän tuomioistuimenne eteen. Minä en voi sanoin kuvata, mitä olen nähnyt ja kuullut, mutta olen vakuutettu, että jos te olisitte nähneet ja kuulleet sen, mitä minä, niin te ajattelisitte toisin, ja sääliväisyys karkoittaisi vihan teidän sydämistänne. Minä en voi edes selittää, minkälaisessa tilassa itsekin toisinaan olen: tajuntani loppuu, ja minä vaivun puolihereillä ollen houreisiin. Minusta silloin tuntuu, ikäänkuin voisin yhdellä kertaa nähdä kahteen eri maailmaan. Jos se on alkua siihen tautiin, jota minä pelkään, niin tahdon nyt, ollessani vielä täydessä ymmärryksessäni, ilmoittaa, että jos joskus vapaaehtoisesti tunnustan itseni syylliseksi noituuteen, hornanmatkoihin ja muihin vehkeisiin, niin se on mielipuolisuuden merkki, ja minun vereni tulkoon teidän päällenne, ellei minua viedä hulluinhuoneeseen vaan polttoroviolle. Samaa ilmoitan onnettoman tyttäreni puolesta, vaikka hän mielestäni näyttää Jumalalta saaneen kummallisen voiman kohtalonsa kuorman kantamiseen. Muuta minulla ei ole sanomista.
— Paholainen on jo näköjään villinnyt ymmärryksesi, tai pyrkii hän suusi kautta villitsemään meitä, tiuskaisi pastori Svenonius.
Laamanni Skytte viittasi oikeudenpalvelijoita viemään Inkerin pois. Sen jälkeen huudettiin Elli sisään. Äiti ja tytär kohtasivat toisensa eteisessä.