— Elli, ole rohkea! sanoi Inkeri.
— Ole huoleti, äiti! vastasi Elli ja astui tuomariensa luo.
— Tavattoman kaunis tyttö! ajatteli toinen kähäräperuukkisista herroista. — Ja niin viattoman näköinen! Semmoiseksi minä, kautta Jupiterin, en ole noitaa koskaan kuvitellut. Mutta jos on totta, että hän on naimisissa hornan perillisen kanssa, niin enpä muuta voi kuin onnitella nuorta ruhtinas Belsebubia moisen puolison saamisesta.
Samanlaisia ajatuksia, ehk'ei aivan niin vallattomia, liikkui toisenkin kähäräperuukkisen lakimiehen päässä. Molemmat nämä lakimiehet, samoinkuin jokunen lautakunnan jäsenistä ja kuulijoista, tunsivat nuoren neitosen nähdessään sääliä ja osanottoa.
Kun Ellille oli ilmoitettu, mistä rikoksista häntä oikeastaan syytettiin … asia, josta hän tähän asti oli ollutkin epätietoinen … kehoitettiin häntä vuoroin lempeästi vuoroin uhkaavasti tunnustamaan totuus. Mutta nuori neitonen oli näköjään yhtä paatunut kuin äitinsäkin. Kun häntä vaadittiin tunnustamaan itsensä osalliseksi Inkerin luuloteltuihin rikoksiin, niin hän ilmoitti, että sekä hän että hänen äitinsä olivat syyttömät. Laamanni kehoitteli leppeästi, lupasi armahtaa ja säästää, mutta se ei Ellin mieltä liikuttanut; hänen uhkauksiansa ei Elli pelännyt. Kysyttäessä hän vastasi lyhyesti ja päättäväisesti; hänen käytöksensä oli tyyni, ja kun laamanni sätti häntä paatumuksesta ja jätti hänet (kuten sitä ennen Inkerin) pappismiesten hoiviin "pehmitettäväksi", olivat hänen silmänsä kiintyneet Aadolfiin, joka ihaili hänen mielenlujuuttansa ja katseiden hiljaisin kielin kehoitti häntä rohkeuteen ja jatkuvaan kestävyyteen.
Elli vietiin takaisin käräjävankilaan, ja tutkintaa jatkettiin jäljelläolevien syytettyjen kuulustamisella. Useimmat heistä kielsivät. Vihdoin juolahti laamanni Skytten päähän sukkela ajatus, millä tavalla voitaisiin syytettyjen rikollisuudesta saada varmempi tieto ja tukkia niiden suu, jotka jyrkästi kielsivät.
— Niillä, jotka niin keveästi saattavat lennellä ilmassa, ei kaiketikaan liene sitä ruumiinpainoa, mikä heillä tavallisen kokemuksen mukaan tulisi olla, ajatteli laamanni, ja hän ilmaisi nokkelan tuumansa muillekin oikeuden jäsenille.
— Voimmehan koettaa, sanoi toinen tukholmalaisista lakimiehistä; — ellei koe onnistu, niin ei sillä mitään ole tehty kieltävien eduksi; jos se onnistuu, niin on meillä uusi ja kumoamaton todistus siitä, että he ovat noitia.
Laamanni Skytte käski heti neljännesmiesten tuoda kylän jyvävaa'an käräjätalon portaitten eteen.
Kun vaaka oli tuotu, mittasi Musta Antero noidiksi luullut, ja … ihme ja kumma! useimmat olivat paljon keveämmät kuin heidän ruumiinrakenteeseensa nähden olisi luullut.