— No, pahus olkoon, minä olen kuullut, että rikas Vanloo muka olisi tuon mainion prikin omistaja. Te taidatte siis ollakin…
— Oikein: minä olen Vanloo… Ja kun laivanne kulkee Hollannin lipun suojassa, niin se oli yhtenä syynä, miksi halusin nähdä sen.
Toinen luutnantti, joksi nuori mies suvaitsi nimittää itseänsä, kumarsi ääneti.
Kun Vanloo sen jälkeen varustautui lähtemään pois, riensi nuorukainen laskemaan alas laskuportaita.
Tultuaan vähän matkan päähän Scyllasta kuuli Vanloo sen kannelta huiman iloisia huilunsäveliä. Toinen luutnantti se kaiketi nyt käytteli samaa soitinta, jolla hän vast'ikään oli sävähdyttänyt huutavaa merimiestä päähän.
— No, miltä näytti, kapteeni? kysyi Sigurd, kun Vanloo palasi Algernon
Sidneyhyn; — vastustajanne ei ole niinkään halveksittava, vai kuinka?
— Ei ole, vastasi Vanloo, — mutta sitä parempi.
Puolen tunnin kuluttua Vanloo lähti Sigurdin seurassa laivastaan ja palasi kotiin Skeppsholman kautta.
Skeppsholma oli siilien aikaan miltei asumaton; siellä oli vain yksi isohko rakennus, amiraliteettitalo. Mutta siitä huolimatta oli siellä sangen vilkasta, sillä useita sotalaivoja oli rannalla korjattavana, ja ihmisiä, sekä työssä hääriviä että joutilaita, oli kuin muurahaisia.
Jälkimmäisten joukossa oli niinikään eräs pienenläntä mies, joka pää kumarassa ja kädet ristissä selän takana käyskenteli edestakaisin. Hänellä oli yllään tavallinen pitkätakki, jalassa arkisukat ja hopeasolkiset kengät. Vanloo luuli häntä edullista kauppayritystä tuumiskelevaksi kauppamieheksi.