Katsottuaan sen läpi otti Drake kirjesalkkunsa ja ojensi Skyttelle samalla käsialalla kirjoitetun kirjelipun.
— Ja minä, vastasi Drake, — aioin kysyä, oletteko te kirjoittanut tämän lipun, jonka tuntematon henkilö antoi tänään palvelijalleni. Sisällys on molemmissa sama.
— Kummallista, lausui herra Pentti.
— Lilje, Frisendorff ja Graan, jotka minä päivällisen aikaan tapasin, ovat saaneet aivan samanlaiset varoitukset, jatkoi Drake. — Mutta vähätpä meitä hyödyttää tämän pulman selvittely. Teidän ylhäisyytenne, minä palasin äsken, kuten tiedätte, Sjövikistä, jossa olin käymäseltä, ja voin teille lausua sydämelliset terveiset rakkaalta tyttäreltänne…
— Kiitos, ystäväiseni! Ottaessanne perheseikat puheeksi johtuu mieleeni, etten vielä ole esiintuonut syvää valitustani teidän vaimonne kuoleman johdosta. Taisitte saada ilmoituksen siitä eilen…
— Niin eilen, Agnes parkani kuoli Kööpenhaminassa … hän ei ehtinyt kauemmaksi etelään, muuttolintu raukka, kun luonto vaati lainansa takaisin…
— Kumminkin tiedän, sanoi herra Pentti vetäen suunsa vienoiseen hymyyn, — ettei tuo ankara isku riistä meiltä sitä toimekasta apua, jota teiltä odotamme: te kannatte miehen tavalla kohtalonne kuorman…
— Olkaa huoleti, virkkoi Drake, — tappioni ei tee minua kokonaan välinpitämättömäksi niistä suurista yrityksistä, joita meillä on tekeillä…
— Isänmaa, jatkoi herra Pentti, — isänmaa ja sen suuret edut ovat kalliimmat kuin rakkaimmatkin yksityiset…
— Aivan oikein … mutta palatkaamme asiaamme. Te tulette herttuan luota?