Oli toukokuun 30:s päivä. Valtaneuvos Skytte oli illalla palannut huvimatkaltaan Görvälnistä, herttua Aadolf Juhanan maatilalta, kahden penikulman päästä Tukholmasta.
Herra Pentti oli miettiväisen näköinen. Kapinan piti puhjeta seuraavana päivänä.
Kotiin tultuaan hän näki pöydällään kirjeen, jonka päällekirjoitus oli hänelle osoitettu ja piirretty hänen keksimällään salakirjoituksella. Siitä melko hämillään hän mursi tuntemattoman sinetin ja luki seuraavat rivit:
"Teräväjärkisinkin voi joskus menetellä varomattomasti, viisainkin tarvita neuvoa, kun suuri ja vaarallinen hanke on toimeenpantava. Polttakaa salaiset paperinne!"
— Mitä tämä merkitsee? kysyi herra Pentti levottomana itseltään. — Kuka on kirjoittanut tämän? Piileekö tässä petos? Onko minut saatu ilmi?… Ei, neuvo on liian hyvä vihamiehen kädestä tulleeksi. Mutta jos se on ystävän kirjoittama, niin onhan moinen salakähmäily tuiki tarpeeton. Näemmehän joka päivä toisemme ja voimme neuvotteluissamme suullisesti kehoittaa toisiamme tarpeelliseen varovaisuuteen.
Hän soitti kamaripalvelijan luokseen ja kysyi, kuka kirjeen oli tuonut. Kamaripalvelija kyseli muilta palvelijoilta, ja vastaukseksi tuli, että kirjeentuoja oli matruusiksi puettu mies, jota vastaanottaja ei tuntenut.
Kehoitus oli muuten tarpeeton, sillä herra Pentti, joka pelkäsi jos mitäkin tapahtuvan, oli jo viskannut kaikki salaliittolaisilta tulleet kirjeet liekkeihin. Hän oli ryhtynyt sekä tähän että kaikkiin muihin varokeinoihin hävittääkseen todistukset syyllisyydestään ja osallisuudestaan kapinaan, siltä varalta, ettei vallankaappaus onnistuisi.
Hän pisti kirjeen taskuunsa, astui vihellellen muutamia askelia permannolla, istuutui sitten nojatuoliinsa ja odotti tyynesti, selaillen Pliniuksen luonnonhistoriaa, hämärän tuloa, jolloin useiden liittolaisten oli määrä saapua hänen luokseen.
Ensin tuli Kustaa Drake.
— Onko tämä kirje teidän kirjoittamanne? kysyi herra Pentti puheen aluksi, ja ojensi kirjelipun Drakelle.