— Ystävät ja suutarit! Olen sanonut, että minullakin oli kunnia kuulua teidän ammattiinne, mutta minä luovuin siitä ajoissa, kun näin minnepäin asiat kallistuivat. Te seisotte kadotuksen partaalla, ystäväni! Te kuolette ennen pitkää vaimoinenne, lapsinenne nälkään, ja kruunu nylkee ruumiinne, joiden nahalla se paikkaa rahamassinsa, kun viimeiset roponne ovat soljuneet pohjattomaan, tyhjään lakkariin. Niinkuin mainitsin, minä heitin lestit, naskalit ja taulut hiiteen ja antauduin harjoittamaan muita elinkeinoja, jotka paremmin korvaavat työntekijän vaivat.
— Kuules vain! Kuule! huusivat useat ympärillä olijat.
— Ja minä neuvon teitä, ystävät ja suutarit, ajoissa tekemään samoin, jos säälitte vaimoa ja lapsia, joiden ennen pitkää kuulette turhaan vaikeroiden pyytävän leipää…
— Se neuvo ei vetele… Mihinkä meistä sitten on, jos luovumme ammatistamme! Ei, ei! melusi joukko puhujan ympärillä.
— Hiljaa, ystäväiseni, antakaa minun puhua loppuun! Neuvo, jonka annoin, on ainoa mahdollinen, jos kärsivällisesti tahdotte suvaita sitä valtaa, joka nykyisin sortaa ja rasittaa teitä. Mutta jos teillä on rohkeutta rinnassa, niin tietysti tämä neuvo ei teille sovellu. Totta on, että hallitus äsken on suonut teille uusia etuoikeuksia, mutta mitä ovat kaikki etuoikeudet, elleivät ne suojele työtä? Eikö hallitus ole julistanut, että jokainen, ken tahtoo talon rakentaa ja asua Kungsholmassa, saa vapaasti tehdä työtä kuulumatta mihinkään ammattikuntaan tai tarvitsematta suorittaa mestarinäytettä? Eikö täällä ole ainakin satakunta suutaria, jotka ovat ammatista luopuneet ja porvariston ikuiseksi häpeäksi ruvenneet aatelisherrain palvelijoiksi? Nyt he pohjaavat muutaman parin saappaita vuodessa ilmaiseksi sille tai sille kreivilliselle tai vapaaherra-suvulle, ja sillä hinnalla annetaan heidän pitää verstasta ja syödä paljaaksi teidät, rehelliset porvarit, ja verot, jotka heidän muutoin olisi täytynyt suorittaa, syöstään myöskin teidän niskoillenne. Niinpä jokaisen porvarin täytyy joko kuolla nälkään tahi antautua aateliston orjaksi.
— Hän on oikeassa! Hyvin puhuttu! Hiiteen kaikki patukset ja aatelisorjat! huudettiin yht'aikaa.
— Tahdotteko siis kädellänne ja suullanne auttaa hurskasta ruhtinasta, hänen jalouttansa herttua Aadolfia, autuaan kuningasvainajan veljeä, joka, niinkuin mainitsin, on havainnut hätänne, säälii teitä ja menestyksestänne suuresti huolehtien tahtoo tehdä voitavansa teidän parhaaksenne? Minusta se olisi oikeus ja kohtuus…
— Oikein, oikein!
— Olen sanonut teille, ystävät, että herttua tänä iltana kello yhdeksän ajoissa ajaa linnasta Ritariston ja Aatelin luo esittääkseen tälle säädylle teidän valituksenne ja kehoittaakseen sitä ajattelemaan, mitä sen ja teidän rauhaanne kuuluu…
— Eläköön herttua!