— Jatkakaa!
— Pidä salaliittolaiset koossa aamuun asti, lausui hän. Jos he väkisin koettavat murtautua läpi, niin pane väkivalta väkivaltaa vastaan ja pistä heidät kuoliaaksi ennemmin, kuin annat yhdenkään päästä karkuun.
— Mitä vielä…
— Kauemmaksi eivät tehtäväni ulotu. Mynher Vanloo lisäsi kuitenkin…
— No, Lilje, lausui eräs vanhemmista upseereista, — onko päästy sovintoon, vai kuinka? Me tahdomme tietää, kuka julkenee…
— Odota, vastasi Lilje, — keskustelu loppuu siinä paikassa… Mitä
Vanloo lisäsi?
— Että tähän toimenpiteeseen on ryhdytty herrojen omaksi hyväksi. Minä tahdon estää, sanoi hän, heitä auttamasta miekoillansa hanketta, jonka tarkoituksen suhteen heitä on petetty ja jonka seurauksia he eivät voi aavistaa.
— Meidän jäijillemme on siis päästy! sopersi Lilje.
— Myöskin, jatkoi hän, ovat salaliittolaiset ja se hallitus, jonka he tahtovat kukistaa, liian vaatimattomia ja koko juttu liian vähäpätöinen ansaitaksensa sijaa historian lehdillä. Kaikki on päättyvä mitä suurimmassa hiljaisuudessa. Paitsi minua itseäni ja sinua, ei kukaan, ei edes uhattu hallitus saa tietää, että mitään mainittavampaa vaaraa on ollut.
— Sanoiko hän niin?