Tiedämme, että salaliittolaiset olivat jättäneet vaarallisimman tehtävän, Ruotsin valtakunnan holhojahallituksen ja neuvoskunnan vangitsemisen, herra Kustaa Draken toimeksi.
Sen piti tapahtua heti herttuan lähdettyä linnasta, niin että tieto tuosta tärkeästä tapahtumasta ehtisi saapua ritariston ja aatelin korviin herttuan vielä ollessa tämän säädyn luona. Liittolaisten tarkoitus oli, että tämä fait accompli ["suoritettu asia", peruuttamaton teko] yhdessä alemman kansan uhkaavan käytöksen ja aatelittomista säädyistä kootun lähetystön kanssa yllättäen lamauttaisi ensimmäisen säädyn vastustusvoiman ja pakottaisi horjuvaiset sopeutumaan asianhaaroihin ja heti vannomaan uskollisuutta uuden järjestyksen lipulle. Mutta jos sääty osoittaisi suurempaa sitkeyttä kuin oli odotettu, niin oli liittolaisilla kumminkin sillä hetkellä väkevämmän oikeus puolellaan, ja he olivat sitä tapausta varten päättäneet käyttää Liljen rykmentin musketteja ja ammattityöläisten patukoita tehdäkseen asiasta lopun.
Saavuttuaan linnaan oli herttua pyytänyt päästä nuoren kuninkaan ja leskikuningattaren puheille, mutta kun hänelle vastattiin, että molemmat korkeat henkilöt olivat rukouskammiossa, oli hän jättänyt näille kirjeet ja lähtenyt valtaneuvoston istuntosaliin.
Hänen odottamaton ilmestymisensä ja hiljainen juhlallisuutensa, kun hän laski suuren, sinetillä varustetun kirjeen neuvospöydälle, sai valtakunnan isät aika lailla hämmästyksiinsä.
— Jätän tämän kirjeen luettavaksenne sekä tarkoin pohdittavaksenne ja toivon, että päätös, jonka sen johdosta teette, tulisi teille kunniaksi ja valtakunnalle onneksi.
Siinä kaikki, mitä hän kokoontuneille herroille lausui, jonka jälkeen hän lähti salista, välttääkseen epäilemättä niitä karttavia kysymyksiä, joita nämä varmaan tapansa mukaan olisivat Hänen Korkeudelleen tehneet päästäkseen selville hänen esiintymisensä syistä.
Herra Pentti oli puolisen tuntia ennen herttuan tuloa ottanut puheeksi arkaluontoisen asian, jonka täytyi herättää kiivasta sananvaihtoa. Kysymys koski erinäisiä valtion varoja, jotka olivat kadonneet erään De la Gardien ja hänen puolueensa suosiman virkamiehen käsistä. Muutamat näennäisesti säyseät, mutta itse asiassa terävät huomautukset herra Pentin suusta olivat antaneet keskustelulle hänen haluamansa suunnan, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän, ollen suuttuvinaan niistä tuimista hyökkäyksistä, jotka hänen oli onnistunut kohdistaa itseensä, saattoi ottaa ne syyksi noustakseen ja poistuakseen istuntosalista.
Herra Pentti riensi salaliittolaisten päämajaan.
Täällä vallitsi suuri pelko ja hajaannus.
— Mitä nyt? kysyi hän hätääntyneenä, — mitä on tapahtunut?