— Te tulette linnasta? kysäisi Frisendorff ja pyyhki hikeä otsaltaan.
— Linnasta.
— No niin, ettekö huomannut mitään epäiltävää, mitään, josta voisi aavistaa, että hankkeemme on tullut ilmi?…
Kaikki odottivat hengähtämättä Pentti Skytten vastausta.
— En, virkkoi hän, — mutta mistä tämä hätä?
— Me olemme kaikki satimessa, sanoi Ribbing, — meidän täytyy hajaantua, ennenkuin…
— Täällä on joku salainen kavaltaja…
— Malttakaa, hyvät herrat, sanoi herra Pentti koettaen näyttää levolliselta, — meidän täytyy käsitellä asia järjestyksessä. Te kysyitte, enkö havainnut neuvoskunnassa mitään epäiltävää. En, ystäväiseni, ellen ole kuuro ja sokea, niin uskallan väittää, ettei hallituksella ja neuvoskunnalla ole kaukaisinta aavistustakaan siitä, mitä on tapahtumassa. Ja kun meillä siltä taholta ei ole mitään pelkäämistä, niin enpä totta tosiaan käsitä, mistä tämä päätön melu, tämä silmitön säikähdys … sanalla sanoen, mitä on tapahtunut?
— Merkillistä, sanoi Frisendorff vähän tyyntyen, — ja täällä me olemme mitä suurimmassa pelossa. Kuulkaahan! Vahtimiehemme saapuvat ammattikäsityöläisten luota toinen toisensa jälkeen ilmoittaen, että heitä yhdennellätoista hetkellä on kohdannut vastus Jumala ties minkä salaperäisen vallan kätyrien taholta. Samat asiamiehet ovat saaneet koolle aatelistyöläisiä ja kungsholmalaisia; ja heidän ja ammattilaisten välillä on ollut käsikahakkaa. Siltä taholta ei meillä siis ole mitään odotettavissa. Mutta sitten tulee jotakin vielä käsittämättömämpää. Ystävämme aatelittomien säätyjen joukossa ovat tuntemattomalta taholta saaneet varoituksen. Lähetystöstä Ritariston ja Aatelin luo ei siis tule mitään. Mitä suurin hämmennys vallitsee puoluelaistemme kesken. Kuinka tämä on selitettävissä? Eikö meillä ole syytä pelätä pahinta?
Herra Pentti kalpeni huomattavasti.