— Hän on minun poikani, huudahti Inkeri mielettömänä ilosta. —
Löysinpä hänet jälleen… Elli, Elli, sinä olet löytänyt veljesi…
— Teidän poikanne! toisti Eerikki saman ihastuksen vallassa. — Niin se on, sen täytyy olla niin. Minä heikko, joka epäilin, vaikka näin Jumalan sormen viittauksen!
Ulkona vihellettiin uudestaan ja yhtä kimeästi kuin ensikerrallakin, mutta kukaan sisällä-olijoista ei sitä kuullut. Merkki kutsui Draken miehiä niiden eri porttien kautta, joiden eteen heidät oli sijoitettu, ryntäämään linnaan.
— Minun täytyy nähdä hänet, jatkoi Inkeri. — Mutta, oi Jumala, lisäsi hän tuskaisella äänellä, — kenties hän on hyvin kaukana … ja kuolemankello kutsuu meitä muutaman tunnin päästä … ehkä on jo myöhäistä!
Tuo ajatus lannisti, mykisti Inkerin. Hän väänteli vavisten käsiänsä ja katsahti toivottomasti ympärilleen harmaihin vankilan muureihin.
— Herra pastori, virkkoi Elli ja otti Eerikin käden käsiensä väliin, — tuokaa hänet tänne! Meidän täytyy nähdä hänet, ennenkuin kuolemme. Ei, nyt minä en tahdo kuolla. Sanokaa pyöveleillemme, että heidän täytyy antaa meille lykkäystä … he eivät voi olla niin kovia että erottaisivat äidin jälleen löydetystä pojastaan, sisaren veljestään, ennenkuin he ovat saaneet syleillä toisiaan ja sanoa toisilleen viimeiset jäähyväiset… Mutta he ovat julmia, säälimättömiä … he eivät kuule rukousta… Äiti, meidän täytyy paeta: eivät muurit, eivät mitkään portit voi estää meitä…
— Paeta? toisti Inkeri ja lysähti tuolille. — Lapsi, sinä hourit.
Siinä tuokiossa kuului linnanpihalta kovaa meteliä, huutoa ja aseitten kalsketta. Melu läheni.
— Jos hän löytää heidät eikä voikaan pelastaa … jos hän tulee ja näkee heidän häpeällisen kuolemansa! Oi, se olisi kauheata… Niin ajatteli Eerikki, ja se ajatus oli hetkeksi mykistänyt hänet ja viivyttänyt hänen päätöstänsä heti hakea ilmi Vanloo.
Tähän asti ei kukaan sisällä-olijoista ollut huomannut ulkona puhjennutta melskettä; mutta nyt kuului hurjaa huutoa yhä lähempää käytävästä, aseet rämisivät, ovien saranat natisivat, kun niitä väännettiin auki, rautasalvat putosivat kilahtaen lattiakiville.