Ytimenä siinä joukossa, jolla Drake hyökkäsi palatsiin, oli Scyllan miehistö; täytteenä oli kapakoista haalittua humalaista roskaväkeä, jolle oli työnnetty aseet käteen … joka ei tiennyt, tuskinpa kysyikään, minkälaiseen uhkayritykseen sitä aiottiin käyttää.
Valtaneuvoston kokoushuoneen ovella vartioivat drabantit olivat ainoat, joiden Drake luuli mahdollisesti tekevän vastarintaa, mutta näitä oli vähän eivätkä he voineet estää äkillistä päällekarkausta. Vakuutettuna rohkean yrityksensä onnistumisesta hän oli niinmuodoin rientänyt isoja linnanportaita ylös niiden molempien joukkojen etunenässä, jotka kuultuaan linnankaivannosta annetun merkin olivat syöksyneet itäisestä ja läntisestä portista sisään ja yhtyneet linnanpihalla, kun taas kolmas, pohjoisportille kokoontunut joukko hyökkäsi linnanvankilaan ja ylivoimallaan pakotti sen harvalukuisen vartijaväen väistymään.
Drake oli varma voitostaan, sillä hänen selkäpuoltaan suojelisi vankilametakka ja edessä ei vaarallisia esteitä olisikaan. Sitäpaitsi hän luotti lujasti Liljen rykmenttiin. Hänen ylenmäärin kiihoittunut, vallasta ja suuruudesta houraileva mielentilansa, hänen vakaumuksensa, että tämä silmänräpäys oli ratkaiseva hänen tähdissä kirjoitetun kohtalonsa, oli panssari, jonka läpi epäilysten oli mahdoton tunkeutua hänen rintaansa. Jos Pentti Skytten ja muiden liittolaisten salaiset toiveet tämän vallankaappauksen tuloksista tähtäsivät niin korkealle, etteivät he uskaltaneet niitä toisilleen eivätkä juuri itselleenkään tunnustaa, niin olivat Draken vieläkin rohkeammat. Hurja luonto, joka vapaana siveellisten periaatteiden hillitsevästä voimasta ei pelännyt mitään, mielikuvitus, joka lapsuudesta pitäen oli haaveillut seikkailuista, sielu, joka kaikessa, mihin vain voimiansa ponnisti, tavoitteli jotakin maailmoja järisyttävää, pyrki suuruuteen, jonka ei tarvinnut taipua kenenkään edessä.
Hänen tehtäväkseen, kuten tiedämme, oli uskottu holhojahallituksen ja neuvoskunnan jäsenten vangitseminen. Herra Pentti oli varoittanut häntä vuodattamasta verta, sillä hän tunsi miehensä. Draken mielestä niin laimea toimenpide oli vain puolinainen, ja tällaisessa asiassa kaikki puolinaisuus oli turmiollista; jos mieli lannistaa vallan koko suuruus, niin oli varmempaa upottaa se vereen kuin häväistä sitä kahleilla, joiden kumminkin muutamien päivien kuluttua täytyi kirvota ja antaa samalle vallalle tilaisuus ehkä taas päästä voitolle. Hänen päätöksensä oli sanalla sanoen itse istuntosalissa hakata maahan kaikki, joiden voima ja vaikutus saattoi käydä vallankaappauksen tulevaisuudelle turmiolliseksi. Hän tahtoi verellä piirtää ylipääsemättömän rajamerkin menneisyyden ja tulevaisuuden välille, sovittamattomalla väkivaltaisuudella pakottaa toverinsa heidän omaksi pelastuksekseen peräytymättä kiitämään sitä päämaalia kohden, johon hänen hankkeensa tähtäsivät. Mutta neuvoskunnassa istuivat maan herrat ja kiistelivät kaikessa rauhassa … niin rauhallisesti kuin keskinäinen kateus salli … maan parhaasta tai omista eduistaan, emme tiedä tarkoin kummasta. Herttuan kirjeen suhteen oli tultu yhtä pikaiseen kuin yksimieliseen päätökseen, ja se kuului, että herttua seuraavana päivänä kutsuttaisiin leskikuningattaren ja neuvoskunnan eteen ja häntä uhattaisiin maanpaolla, jos hän rohkenisi saman tempun tehdä toistamiseen. Sitten oli siirrytty muihin asioihin. Ja kun he keskenään kinastelivat, kun Bjelken puolue hyökkäsi De la Gardien puoluetta ja De la Gardien puolue Bjelken puoluetta vastaan, ja herrat sanoivat toisilleen vastenmielisiä asioita ja olisivat sanoneet vielä pahempaakin, ellei yhteinen paha omatunto olisi ollut esteenä; kaiken tuon kestäessä ei ollut heidän joukossaan ainoatakaan, joka olisi aavistanut, että niin toisen kuin toisenkin puolueen toiveet olisivat tuota pikaa olleet lopussa, ellei muudan tuntematon suojelija olisi asettunut heidän ja vaaran väliin.
Kuitenkin he saattoivat rauhassa kuten tähänkin asti jatkaa neuvottelujaan, sillä he olivat suojelijan valvonnan alaisina. Hän oli tullut, ei pelastaakseen heidät, vaan kukistaakseen kapinan, ja heidän onnensa oli, ettei hän voinut tehdä jälkimmäistä tekemättä samalla edellistäkin. Hän ei tahtonut, että itsekkyys ja rikos tulisivat itsekkyyden ja saamattomuuden sijaan, jotka kohtalo oli asettanut valtion peräsimeen. Hän ei tahtonut sellaisen rikoksen muistoa ylvään kansan historiaan.
Mutta Vanloon läsnäololla oli toinenkin tarkoitus. Oli mies, jonka kohtaloon hän näkymättömin käsin oli ryhtynyt vaikuttamaan, jonka elämänuran hän koetti johtaa sille kuuluvaa päämaalia kohden. Oli tullut hetki, jolloin sen miehen kohtalo oli ratkaistava.
Niin sanotut isot portaat johtivat avaraan eteiseen, jonka holveja toisella puolen kannatti kaksi pylväsriviä, toisella puolen rivi seinäpilareita, joiden välissä korkeat, linnankaivantoon päin antavat ikkunat ulottuivat niin kauas alas, että niistä lankesi valo porrasten lähimmälle askelmallekin. Tämän eteisen ja sen takana olevan drabanttisalin läpi oli Draken kuljettava mennessään neuvossaliin. Porrasholvia valaiseva kattolamppu jätti avaran, pylväiden takaisen huoneen hämäräksi. Siihen ja viereisiin pikkuhuoneisiin oli äskettäin vähälukuinen, mutta luotettava ja luja aseellinen miesjoukko Vanloon väkeä asetettu vahtiin. Sitäpaitsi oli eversti Sparre, joka oli seurannut Vanloota linnaan, koonnut henkivartijat saliin sillä tekosyyllä, että hän aikoi pitää tarkastuksen, niinkuin hänellä heidän päällikkönään silloin tällöin oli tapana pitää.
Vanloon miehet olivat viimeisen tunnin kuluessa kaksittain ja kolmittain eri porttien kautta kulkeneet linnaan ja ennen ratkaisevaa hetkeä kokoontuneet erääseen pohjoissivun maakerroksessa olevaan huoneeseen. Porttien ulkopuolelle oli asetettu tiedustelijoita, ja linnankaivannossa liikkui veneitä, jotka pitivät silmällä Draken väkeä. Niiden joukossa oli Vanloon palkkaamia miehiä. Hän tiesi sovitut tunnusmerkit. Ensimmäinen niistä oli jo kuulunut.
— Mynher, sanoi Sparre Vanloolle, joka eteisen pylvääseen nojaten odotti Drakea, — oletteko varma siitä, ettei halunne toimia salassa viettele teitä liiaksi luottamaan käytettävissä oleviin vähiin voimiimme? Te vaaditte minua koko illaksi luoksenne, viette senjälkeen minut linnaan ja vasta täällä ilmoitatte minulle vaaran, jota en vieläkään uskoisi todeksi, ellei kasvojenne vakavuus estäisi luulemasta sitä pilaksi. Jos olisitte vihjauksellakaan ilmoittanut, niin olisin koonnut rykmenttini…
— Olkaa huoleti, sanoi Vanloo, — vastustajamme voimat ovat sopivassa suhteessa meidän voimiimme. Ei pidä nostaa turhan suurta melua tyhjästä…