— Hyväksyn, vastasi Drake, — te olette ottanut ne minun sydämestäni.
— Hyvä on… Minä olen siis teidän ruumiineni sieluineni.
Aadolf Skytte ojensi Drakelle kätensä.
Drake puristi sitä, mutta ajatteli itsekseen:
— Nämä haaveilevat unelmat pian kyllä haihtuvat. Minä olen yksin hurjan roistojoukon keskellä, jonka olen koonnut ympärilleni, ja tarvitsen ystävän samasta yhteiskuntaluokastani. Ystävä, morsian, mitäpä merirosvo muuta kaipaakaan ollaksensa onnellinen?
Drake ja Skytte lähtivät kajuutasta. Aurinko parhaillaan nousi ja hopeoi meren aamuruskollaan. Tuuli tyyntyi äkkiä, ja purjeet, joita äsken tuulenpuuska pullisteli, riippuivat velttoina mastoissa.
— Mitä aiotte nyt ensiksi tehdä? kysyi Skytte. — Minne päin suuntaatte kulkunne?
— Ulos valtamerelle, vastasi Drake.
— Kuulkaa, sanoi Aadolf nopeasti, — meidän maanmiehiämme on Amerikassa. Ruotsalaisia asustaa Delawaren luona. Heidän yhteiskuntansa on ankarasti taisteltuaan hollantilaisia vastaan sortunut kavaluuden ja ylivoiman kaksinaisen vallan alle. Hollantilaiset karkasivat äkkiarvaamatta uudisasutuksen kimppuun ja ovat nyt sen isäntiä. Ruotsin lipun on tuo rihkamakaupustelija häväissyt. Eikö meidän pitäisi murtaa maanmiestemme häpeällinen ies ja hankkia Ruotsille takaisin sen osa uudessa maailmassa?
— Totta tosiaan, sanoi Drake, — tuumanne ansaitsee miettimistä. Voimamme ovat tosin vähäiset senlaatuisen yrityksen toimeenpanemiseen, mutta voimme ehkä odottaa englantilaisilta apua tai yhtyä muutamiin Länsi-Intian kulkuvesillä risteileviin merirosvoihin… Niin, ystäväiseni, minä hyväksyn ehdotuksenne: me tahdomme sitä koettaa. Julistamme siis hollantilaisille sodan, ja missä ikinä Hollannin lippu kohtaa meitä merellä, on se meille kehoituksena hyökkäykseen ja kostoon.