— Kernaasti, vastasi Drake, — mutta kirjoittakaa varovasti älkääkä pienimmälläkään viittauksella ilmaisko sitä henkilöä, jonka kanssa tulette onnenteitä taivaltamaan. Kustaa Drake on kuollut kaikilta muilta paitsi teiltä.
Aadolf lähti kirjoittamaan kirjettä. Se oli hänen äidilleen. Hän kertoi karanneensa vankeudesta erääseen laivaan, jolla hän nyt lähtisi onneansa etsimään vieraisiin maihin. Loppuun hän liitti herttaiset jäähyväiset äidilleen ja isälleen ja lupasi, että jos hänen suotaisiin elossa pysyä, niin hän kerran, kun aika olisi parantanut vanhat haavat, palaisi tahrattomin mainein isänmaahansa ja kotiinsa.
Tällävälin Drake oli riisunut merimiesvaatteet yltään ja pukeutunut säätynsä mukaisesti. Hän otti kirjeen, antoi Ruysille ja Feliksille tarkempia määräyksiä ja soudatti senjälkeen itsensä maihin.
Hänen poissaollessaan Ruys ja Feliks harjoittivat miehistöä merkkipillin mukaan hoitamaan purjeita. Huviksensa Skytte katseli jonkin aikaa harjoituksia, jotka kohta alkoivat sujua jotakuinkin hyvin, kun monet laivueesta olivat meritoimiin harjaantuneita miehiä ja olivat oppineet ammatin erilaisilla laivoilla, kuten sota-aluksilla, kauppalaivoilla ja kaappareilla. Mutta ennen pitkää Aadolfin valtasi uupumus: hän ei ollut kahtena viime vuorokautena silmiänsä ummistanut. Hän meni peräkajuuttaan, heittäytyi sohvalle ja vaipui rauhattomaan uneen.
Hänen herätessään oli aurinko laskenut ja iltakylmä tunki avoimista ikkunoista sisään. Toinen luutnantti näyttäytyi ovessa.
— Hoo, te olette valveilla, Skytte, sanoi hän. — Hyvä on! Tyventä jatkuu, taivas näyttää likaisen harmaalta, ja kohta alkaa sataa. Mutta en minä sitä tullut ilmoittamaan, vaan tahdoin kysyä, haluttaisiko teitä kapteeni Beckeriä odottaessamme katsahtaa siihenkin loukkoon, joka on minun ja Ruysin yhteisenä asuntona tässä kaikin puolin kunnioitettavassa aluksessa. Mitä arvelette? Luulisinpä olevan syytä henkilöillä, jotka kohtalo on kytkenyt samoihin kahleihin, tehdä lähempää tuttavuutta. Teidän sopii valita. Jos mieluummin tahdotte olla yksin, niin saatte olla varma siitä, että minä tuntikausia tulen kiusaamaan teitä huilujuoksutuksillani.
— Minä suostun ehdotukseenne, vastasi Skytte, — semminkin koska uskon meistä tulevan ystävykset.
— Hoo? Se olisi ilahduttavaa… Auttakaa siinä tapauksessa minua hauskuttamaan Ruys-vanhusta, joka tänä iltana on vallan houruna. Lienee syy ilmassa. Ukolla on paksu veri ja sydämessä hänellä, niinkuin muillakin, jonkinlainen mato, joka tavallisesti herää ja kalvaa sydänjuuria tällaisena hetkenä, kun yö on yllättänyt, taivas lupaa sadetta ja sydämen sykyttäjä haluaa nukkua. Ukko odottaa meitä vastamainitussa loukossa viinipullon ja aterian ääressä, joka viimeksimainittu on parhaimpia mitä Scyllan kokki ankaralle päällystölleen voi saada varatuksi.
Skytte seurasi toista luutnanttia tämän ja Ruysin yhteiseen kajuuttaan.
Vanha merirosvo istui pulloilla ja pikareilla täytetyn pöydän ääressä edessään lamppu, jonka valo lankesi hänen tuskaisille kasvoilleen. Hän näytti nuorten astuessa sisään heräävän syvistä mietteistä, sillä hän hätkähti ja loi heihin älyttömän katseen.