— Vaikka olisit rukoillut minua polvillasi, olisin sittenkin tullut. Maria, minä rakastan sinua, ja sinun täytyy seurata minua jakamaan kohtaloni myrskyisellä merellä. Minä taistelin vast'ikään voittaakseni kuningattaren kruunun kutreillesi. Taistelu on menetetty: minä olen lainsuojaton; joka tuulahdus, joka painaa sadekuuroa tätä ikkunaa vastaan, tuo vainolaiseni lähemmäksi minua. Tule! Ei mitään epäröintiä! Minä tunnen sinut: sinä olet kaksoissieluni, ja jos naisellinen vaistosi hetkeksi on saanut voiton tarmokkaasta hengestäsi, niin minä tottelen vain sisäistä tahtoasi, kun nyt vannon, etten välitä pelostasi, että olen kuuro rukouksillesi, että sinun täytyy seurata minua, vienpä sinut sitten vaikka väkisin täältä.
Kustaa Drake tarttui Marian vyötäröön ja tahtoi nostaa hänet syliinsä.
Neiti Skytte riuhtaisi itsensä irti.
— Kuulkaa, sanoi hän, kun Drake jälleen läheni häntä, — kuulkaa minua ja…
— Maria, sanasi ovat turhat. Minä tunnen sinut, minä olen katsonut sisimmälle sieluusi. Sinä rakastat minua…
— En, lausui Maria silmät säteilevinä, — minä en rakasta sinua…
— Valehtelet. Sinä rakastat minua, tahdot seurata minua, olet varustautunut tätä hetkeä varten. Miksi olisit täällä muuten, vaatetettuna, valvoen, odottaen? Teeskentely on meidän välillämme tarpeeton. Me olemme määrätyt sulautumaan yhteen kuten sadepisarat tuolla ulkona…
— Anna minun puhua! Minä seuraan sinua … minä olen valvonut ja odottanut seuratakseni sinua…
— Haa! huudahti Drake, sulki hänet syliinsä ja painoi tulisen suudelman hänen huulilleen.
— Niin, jatkoi Maria, — minä seuraan sinua, en rakkaudesta, vaan epätoivosta…