Tällaisen tilan jatkuessa hän kuuli raskasta huokailua, tukahdutettuja ahdistuksen huutoja … hän säpsähti ja heräsi taas täyteen tajuntaan. Kajuutta oli pimeä. Hän kuuli Draken nousevan makuusijaltaan, hapuilevan hyllyä, missä tulukset olivat, ja iskevän tulta.
— Kuinka jaksatte? kysyi Aadolf, kun hän Draken sytyttämän lampun valossa oli tarkastanut hänen velttoja, aavemaisia kasvonpiirteitään.
— Minä nukuin rauhattomasti, vastasi tämä.
— Lienette nähnyt unta…
— En.
— Te vapisette, Drake, olette sairas.
— Joutavia… Minä en ole koskaan sairas … vertani vain hyytää … yö on kylmä… Maatkaa te, Skytte!
Drake kääri kauhtanan ympärilleen, otti kirjan käteensä ja istuutui lukemaan.
Mutta muutaman minuutin päästä hän heitti pois kirjan, nousi, joi pikarillisen viiniä ja lähti kajuutasta.
Tuuli vielä yhtä kovasti, kun Aadolf päivännousun aikaan ilmaantui kannelle. Taivaanranta oli kirkas, purjetta ei näkynyt pohjoisessa, Scylla oli päässyt vainolaisesta kauas edelle. Mutta edessä tuulen päällä häämötti purje, jonka muoto ilmaisi sen hollantilaiseen kauppalaivaan kuuluvaksi. Se purjehti samaa laitatuulta kuin Scylla, ja sen rajapiirteet alkoivat yhä selvemmin näkyä siintävää taivaanrantaa vastaan.