— Nuo mahtavat olla vielä julmempia kuin punanahkaiset ihmissyöjät, virkahti Parker. — Olen minä ollut jos jossakin, mutta en vielä mokomaa ole nähnyt… Kun purjehdin kapteeni Rameaun johdolla, hänen, joka lähinnä Laurentia oli urhein mies merirosvojen joukossa, oli meillä tapana leikitellä katolisten pappien kanssa, jotka saimme käsiimme, niinkuin kissa leikkii hiirellä. Kun olimme siepanneet tuommoisen espanjalaisen papin, niin kumarsimme hänen edessään, ja kapteeni vei hänet kajuuttaansa, jossa oli pöytä omenilla ja muilla herkuilla katettuna. Ja kun pappi oli syönyt, sanoi kapteeni: "Viimeinen laji on liharuokaa; se tulee heti kohta valmiiksi." Kokki, joka seisoi papin tuolin takana, listi häneltä samassa korvat, nämä paistettiin, suolattiin ja pippuroitiin, ja pappi pakotettiin pistoli otsalla syömään ne. Tosin tämä oli kovaa, mutta niinpä huomattakoonkin, että se tapahtui Jumalan ja uskonnon kunniaksi, ja sitäpaitsi ovat kaikki espanjalaiset papit mitä julmimpia petoja: he polttavat omia maanmiehiään hiljaisella tulella, kun nämä eivät tahdo olla kirottuja katolilaisia, ja he usuttavat verikoiria punaihoisten villien kimppuun.
Tämä tapaus oli Drakelle mieleen, sillä se teki, mitä hänen omat todistuksensa kukaties eivät olisi tehneet: tukahdutti kaikki Skytten arvelut hankkeissa olevan yrityksen siveellisestä arvosta.
Syödessä kestittiin miehistöä kahta runsaammalla paloviinamäärällä kuin ennen. Drake, Skytte, Ligelius ja Parker kokoontuivat, takaa-ajon yhä jatkuessa, peräkajuuttaan aamiaispöydän ympärille, eikä täälläkään viinanjumalan nesteitä säästellen nautittu. Ligelius oli vähällä juoda kumoon vanhan Parkerin, joka ehtimiseen täytti ruukusta pikarinsa katajanmarjaviinalla, edellisen nauttiessa jalompia nesteitä; mutta Draken selvästi ymmärrettävä katse pidätti ensimmäistä luutnanttia panemasta toisen luutnantin kukistamisyritystänsä toimeen. Nyt ei ollut hurjastelujen aika. Scylla läheni joka hetki hidaskulkuista hollantilaista, ja Parkeria tarvittiin omalla paikallaan.
Puolentoista tunnin ajon jälkeen olivat molemmat laivat toisiansa niin lähellä, että saattoivat laskea toistensa kanuunat. Hollantilainen laiva oli joltisenkin iso Itä-Intian purjehtija ja sellaisena täydellisesti asestettu. Kaikki kauppalaivat, lukuunottamatta pienempiä rannikkolaivoja, oli tänä rauhattomana aikana, kun merenkulkijakansat pitivät alituista riitaa toistensa kanssa ja kaapparit ja rosvot tekivät kaikki isommat vedet vaaranalaisiksi, varustettu torjumaan väkivaltaa väkivallalla.
Puheenaoleva Itä-Intian laiva oli lähtenyt hollantilaisesta satamasta lastinaan siirtomaatavaroita, joita se oli purkanut Itämeren suurimmissa satamissa, ja oli nyt hamppulastissa, raha-arkku täpöisen täynnä, matkalla Bataviaan.
Drake oli otaksunut, että hollantilainen alkaisi epäillä heti Portugalin lipun tultua sen näkyviin. Niin kävikin. Se nosti kaikki purjeensa, ei kuitenkaan päästäkseen pakoon, vaan saadakseen aikaa varustautua taisteluun.
Hollantilainen ei näet aavistanut joutuvansa moiseen seikkailuun Itämeren rauhallisilla kulkuvesillä. Oli tosin takavuosina kuultu merirosvouksista valitettavan sielläkin, mutta moiset valitukset olivat harvinaisia, ja merenkulkijoiden ainoana pelkona, varsinkin heidän purjehtiessaan itärannikkoa pitkin, olivat rannikkojen asukkaat, jotka usein öisin virittivät rantakallioille tulia ja koettivat viekoitella purjehtijoita perikatoon. Jos nämä menivät ansaan ja laskivat rantaan, karkasivat miehet nälkäisinä korppikotkina laivojen kimppuun.
Portugalin lippu sai Itä-Intian laivan pelkäämään turvallisuuttaan, ja kun hämäräperäinen purjehtija piti suoraa suuntaa sitä kohden, ei sen aikeista ollut enää epäilyäkään.
Kun molempien laivojen väliä oli vain neljä tahi viisi kaapelinmittaa, näki Scyllan miehistö, kuinka Itä-Intian laiva aukaisi kanuuna-aukot ja nosti Hollannin lipun isonmaston huippuun.
Scyllassa oli kaikki valmiina taistelua ja valtausta varten. Miehet olivat varustautuneet kaikilla pelihuoneesta löytämillään aseilla. Useimmat seisoivat tuulen alapuolella ladattujen kanuunojen vieressä, pistolit vyössä, käsikiväärit, keihäät tahi valtauskirveet edessään kuulapiteiden vieressä tahi laitaa vastaan pystyssä. Toisilla oli valtaushaat valmiina. Toiset taasen, niin monta kuin manööveriin tarvittiin, seisoivat ahtimien ja kuristimien ääressä. Kaikki odottivat valppaina merkkipillin ääntä hyökätäkseen valtaukseen.