Jaavalainen osoitti sormellaan ruumiinsa paljastettuja osia. Hänen selkänsä ja hartiansa olivat täynnä hirmuisia haavoja.
— Näin he ovat minua rääkänneet, jatkoi hän. — He ruoskivat minua ja hieroivat haavoihini hiekkaa…
— Ja miksi he niin tekivät? kysyi Skytte kiivaasti.
— Herra, älkää vihastuko minuun! Minä olin heidän orjansa ja ilveilijänsä. Kun oli tyven ja valkoihoisilla, teidän kaltaisillanne, ei ollut muuta tehtävää kuin juoda tulivettänsä ja poltella tupakkaa purjeen katveessa, niin oli tapani tanssia heidän edessään ja vääntää kasvojani ja lyödä rumpua tai puhaltaa huilua. He olivat silloin tyytyväisiä, nauroivat minulle ja potkaisivat minua ainoastaan silloin tällöin. He olivat ostaneet minut sitä varten, että huvittaisin heitä sillä tavalla; minä olin heidän orjansa ja olen pakosta seurannut heitä kauan. — Mutta minulla oli ystävä mukanani, uskollinen ystävä, joka muistutti minulle niitä aikoja, jolloin ihmiskauppias ei ollut vielä ottanut minua kiinni, vaan jolloin vapaana ja onnellisena kuljeskelin saareni metsissä, vaimoni ja lasteni kanssa … se ystävä oli koirani. Mutta ystävä kuoli kaksi päivää sitten, he tappoivat hänet minun nähteni; silloin minä suutuin enkä tahtonut enää tanssia heidän huvikseen. He löivät minua kovasti nuoranpätkällä, mutta minä en kumminkaan tanssinut. Sitten he sitoivat minut ja ruoskivat, mutta minä en tanssinut sittenkään. Sitten he sitoivat minut uudestaan ja hieroivat raadeltua selkääni painolastihiekalla, mutta minä en tuntenut sitä, sillä isieni Jumala otti minulta pois tunnon ja tajunnan … mutta tanssimaan he eivät minua saaneet.
— Konnat! huudahti Skytte.
— Minä halusin kuolla, mutta halusin myöskin kostaa, jatkoi jaavalainen, ja hänen verestävät silmänsä kääntyivät vielä kerran hollantilaiseen kauppalaivaan. — Minä kätkin poran vaatteisiini ja viime yönä hiivin köliruumaan ja aloin porata reikiä. Mutta useimmat herroistani olivat valveilla, sillä tuuli yhtä kovasti kuin nytkin. He keksivät minut, vetivät minut kannelle ja viskasivat mereen. Mutta sen sijaan että olisin mennyt pohjaan, niinkuin he luulivat, minä istuin peräholvin alla, pitäen kiinni sorkkiköydestä. Sitten kiipesin ylös ja leikkasin poikki kiinnitysköydet toisesta loorinkiveneestä, niin että se loiskahti veteen, ja hyppäsin itse jäljestä ja uin veneeseen. Päivän valjetessa näin teidän laivanne … ja nyt olen luonanne. Tehkää minulle mitä tahdotte. Mutta minun on jano, kurkkuani kirveltää: antakaa minulle armosta vettä!
Eräs laivamies kiiruhti hakemaan sitä hänelle.
— Tämä mies on minun suojelukseni alainen, sanoi Drake kääntyen miehistön puoleen. — Kohdelkaa häntä hyvin… Skytte, mitä pidätte tästä?
— Sanon vain, vastasi tämä, — että jos ihmiset ovat Jumalan kuvia, niin Jumala on villipeto… Jaavan mies, me kostamme sinun puolestasi! Ajamme takaa sortajiasi, ja kun heidät saavutamme, niin saat näyttää, kuka heistä on julmin pyövelisi, ja minä hakkaan hänet palasiksi, niin että saat lauhduttaa kostoasi hänen veressään.
— Niin, vastasi jaavalainen ja painoi Skytten käden otsaansa.