— Hyvä on, kapteeni.
— Jaguaari kääntyy vainoojiansa päin, repii koirat, raastaa metsästäjän palasiksi. Ystäväiseni, jatkoi hän kääntyen Aadolfiin ja Feliksiin, — menkää alas ja nauttikaa sitä lyhyttä lepoa, mikä teille on suotu! Minä jään kannelle ja herätän teidät ajoissa. Tunnin kuluttua alkaa aamunsarastus; silloin on hetki tullut.
— Tulkaa, sanoi Ligelius Skyttelle. — Minä olen puheliaalla tuulella, ja haastellessa kuluu aika nopeasti… Ei, peräkajuuttaan emme mene! Minä en voi katsella kirottua raha-arkkua. Tulkaa minun kojuuni!
Ligelius pani tulen kajuutan lamppuun ja istuutui penkille Skytten viereen.
— Kohta siis pääsemme uudestaan taisteluun, sanoi hän, — monellekohan meistä nouseva aurinko on oleva viimeinen… Kuulkaa, Skytte, minä en salaa teiltä, että toivoisin teidän olevan täältä kaukana…
— Mitä tarkoitatte? lausui Aadolf ja käänsi kalpeat kasvonsa Feliksiin päin. — Te ette ymmärrä mitä puhutte. Näihin lankkuihin olen kiinnittänyt viimeisen toivoni… Ettekö tiedä, minkä päämäärän olen asettanut elämälleni?
— Vielä mitä, keskeytti hänet Ligelius, — te olette nuorukainen, ja nuorukaisen ei sovi puhua elämänsä viimeisestä toivosta, saatikka kiinnittää sitä niin hauraaseen kappaleeseen kuin tämä vanha laivarunko on. Minä varoitan teitä, Skytte. Älkää luottako kehenkään muuhun kuin itseenne. Sanon vieläkin selvemmin: varokaa seuralaista, jonka Kohtalo on teille antanut! Hän ei ole sellainen, millaisena hän tahtoo teille näyttäytyä. Älkää antako tulevaisuuttanne hänen käsiinsä: se on liian hyvä hänen hallittavakseen. Skytte, teidän tulevaisuutenne pitää olla valoisa ja onnellinen, sillä mitkään tuntoa kalvavat menneisyyden muistot eivät vielä luo pitkiä varjojansa sille uralle, joka on edessänne; teillä ei ole vielä syytä epäillä … voi, miekkoinen teitä!
— Neuvonne lienevät hyväätarkoittavia, vastasi Skytte, — mutta muistakaa, että minä en ole lapsi! Puhukaamme muusta!
— Ei, vastasi Ligelius, — te olette ainoa, johon minä tällä hetkellä olen halukas kiinnittämään ajatukseni. Kuulkaa senvuoksi vielä eräs neuvo! Luopukaa aikeistanne toimia muka kostavan kaitselmuksen nimessä, ellette tahdo kuolla suurempana pahantekijänä kuin yksikään niistä, joita aiotte rangaista! Valitkaa elämäntehtävä, joka on ihmisvoimin toteutettavissa! Lähtekää Amerikkaan. Siellä ylenee uusia yhteiskuntia aarniometsän povessa: liittykää niihin, rakentakaa itsellenne maja, valitkaa puoliso, taistelkaa jylhää luontoa vastaan ja liittäkää tekin turpeenne viljelyksen uudissarkaan! Te olette silloin rauhaisella työllänne tehnyt enemmän ihmiskunnan hyväksi, kuin mitä miekalla kykenette aikaansaamaan.
— Lasketteko leikkiä, kysyi Aadolf, — vai onko vakaa aikomuksenne rakentaa sieluani siveellisillä mietelmillä? Ne kuuluvat varsin kummallisilta teidän suustanne.