— Ka kyllä, vastasi matruusi, — johan tästä menenkin. Emme aikoneet mitään pahaa.
— Mitä lienettekin aikoneet, niin selkäänne tulette saamaan joka ainoa, jahka Becker havahtuu, sen paksupäiset kampelat. Luulitte noin vain karkaavanne.
Hollantilaiset kääntyivät ja menivät takaisin keulasoppiluukun luo.
Sinne tultuaan eräs heistä päästi terävän vihellyksen.
Kotvan kuluttua kuului ryskettä: isomärssyn raaka pudota romahti kannelle ällistyneitten vahtimiesten keskelle, purjeet alkoivat lepattaa, laiva kohosi äkkiä tuuleen.
Ennenkuin vartijat olivat toipuneet hämmästyksestään, olivat kanssiluukun ääreen kokoontuneet hollantilaiset ynnä heidän kaksi toveriansa, jotka olivat livahtaneet ylös taklaukseen ja leikanneet poikki raa'ankannittimia ja muita köysiä, heittäytyneet veneeseen, katkaisseet kokkanuoran ja työntäytyneet irti laivasta.
— Kapinaa! huusi Parker ja soitti hätätorvea.
Päälliköt ja miehistö heräsivät unestaan ja karkasivat ylös kannelle. Saatuaan selville asianlaidan Drake tuomitsi heti toisen luutnantin menettämään henkensä huolimattomuuden tähden, mutta Aadolf tuli väliin ja pelasti esirukouksillaan vanhan Parkerin. Miehiä lähetettiin heti ylös vahinkoa korjaamaan, ja kun se vihdoin oli tehty, käski Drake kääriä kokoon yläpurjeet.
— Ymmärränkö teitä oikein, kapteeni? Aiotteko odottaa vihollista? kysyi Ligelius.
— Aion, vastasi Drake, — miksi lukea minuutteja ja tuskaisesti lykätä toistaiseksi sitä, minkä kerran täytyy tapahtua? Kuka voi Kohtalon päätöstä muuttaa? Minä olen kyllästynyt olemaan vainottuna otuksena.