Scyllassa olevat hollantilaiset olivat niinikään huomanneet, että laiva pohjoisessa kulki heidän kotimaansa lipulla. — Se on näköjään sotalaiva, kuiskasi eräs toiselle.
— Se laskee meitä kohti, vastasi toinen. — Saa nähdä, kumpi on parempi kulkemaan: siitä se riippuu.
Tuulta kesti, niinkuin Drake oli ennustanut, koko päivän. Drake ei hetkeksikään poistunut kannelta. Hän siirrätti taaskin varalastia, heitti osan siitä mereen ja ruiskututti vettä purjeisiin, että ne paremmin vetäisivät. Jonkinlainen mielen ahdistus, jonka hän osasi salata kaikilta muilta, painoi hänen rintaansa: hän syytti itseänsä pelkuruudesta ja yritti jo jos kuinkakin monetta kertaa antaa käskyn yläpurjeen käärimisestä kokoon, odottaakseen Vanloota. Tunti toisensa jälkeen kului; laivojen välimatka ei ollut huomattavasti muuttunut: Draken toive, että Scylla tällä tuulella kulkisi paremmin kuin Algernon Sidney, ei toteutunut, ja hänen oli pelättävä pahinta, jos tuuli tyyntyisi.
Aurinko meni mailleen, tähtikirkkaan kesäyön herttainen hämärä verhosi ulapan, ja vainolaisen purje häipyi sen varjojen keskelle. Vasta puoliyön aikaan Drake poistui kannelta nauttiakseen lyhyen levon annettuaan ensin tarpeelliset määräykset Parkerille, jonka vuorostaan täytyi jäädä koiran vahtiin.
Tuuli jatkui tasaisena. Toinen luutnantti asteli edestakaisin, varotti ruorimiestä ja tähystäjää ja siemasi tuontuostakin katajanmarjaviinaa pullosta, joka häntä varten oli pantu kompassikopin päälle. Tämä alkoi ajanoloon tuntua hänestä yksitoikkoiselta, ja ollen paljon kokenut mies, joka mielellään toisillekin jutteli kokemuksiaan, hän kutsui erään miehistä luokseen ja alkoi tälle sitten pakinoida ja jakaa ryyppyjä. Kohta olivat kaikki joutilaat vahdit kerääntyneet hänen ympärilleen kuulemaan tarinoita ja saamaan osansa katajanmarjaviinasta. Kukaan ei tällä välin huomannut kahta haamua, jotka nousivat parraskannen luukusta ja katosivat taklaukseen.
Neljännestunnin kuluttua, kun Parker vielä kertoili merirosvojuttujaan, nousi vielä neljä tai viisi miestä samasta luukusta ja liikkui keulaan päin. Nämä keksittiin, ja Parker huusi, lähestyen muiden seuraamana heitä:
— Ohoi! Mikä hätä siellä!
— Ne on ne hollantilaiset, kivahti toinen. — Mitä te aiotte?
— Niinkuin näette, vastasi tyynesti eräs niistä, joille kysymys lausuttiin, — me laskemme alas tuon veneen.
— Mitä se tarkoittaa! ärjäisi Parker ja veti pistolin vyöstään. — Teillä näyttää olevan perkeleen juonia mielessä. Menkää koreasti ruumaan takaisin, tai minä annan suolaa selkäänne! Kuuletko! jatkoi hän ja ojensi pistolin hollantilaista laivamiestä kohti, joka hinasi alas venettä, — mene tahi saat uutta lyijyä lyijykalloosi!