— Entä Feliks?
— En tunne häntä… Skytte, minua surettaa, että olen tavannut teidät täällä ja tällaisissa oloissa, mutta joka tapauksessa olen iloinen, että tapasin teidät.
— Sitä en epäile, vastasi Skytte vihaisesti ja kääntyi Vanloosta pois.
Tämä, joka tiesi Skytten tuona tapausrikkaana yönä paenneen vankeudesta, arvasi heti, kuinka hän oli Scyllaan osunut.
— Kuinka hyvä, ajatteli hän, — nuorukaiselle itselleen ja niille, jotka häntä rakastavat, ettei merirosvo päässyt pujahtamaan aavalle merelle!… Sigurd, sanoi hän tälle, joka samassa läheni kuolleiden ja haavoittuneiden luettelo kädessään, — sinun on luovutettava kajuuttasi tälle haavoittuneelle nuorukaiselle…
— Niinkuin tahdotte, kapteeni… Te tunnette hänet siis?
— Tunnen … ja pidät huolta, että hänet mukavasti majoitetaan.
— Se tapahtuu, kapteeni… Tappioluettelomme on surkea. Monta ystävää on meiltä kaatunut…
— Tappiomme on korvaamaton, sanoi Vanloo lukien läpi luettelon ja vitkaan siirtyen nimestä toiseen.
Hän meni taas kannelle. Kannet olivat puhtaat, veri pois pesty ja pahimmat vammat rungossa ja taklauksessa toistaiseksi korjatut. Vangit jaettiin tasan molempiin laivoihin, ja Sigurd velvoitettiin jäämään Scyllaan mukanaan osa Algernon Sidneyn miehistöä, jonka jälkeen valtaushaat irroitettiin, purjeet laitettiin kuntoon ja suunta pantiin pohjoista kohti.