— Teillä on siis mielestänne velvollisuuksia minua, voitettua vihollista, halveksittua pahantekijää kohtaan, jonka äsken rinnastitte taskuvarkaaseen.
— Niin.
— Teidän läpeensä mietitty ivanne vaikuttaisi todellakin syvästi ja purevasti, jos edessänne olisi toinen mies kuin Kustaa Drake… Kysyn vain sitä, jatkoi Drake äänellä, jonka hän koetti tehdä levolliseksi ja välinpitämättömäksi: — oletteko alkemistisissa tutkimuksissamme pettänyt minua?
— En.
— Rabbi Chisdai ben Israelin tinktuuri sisältää siis sen suuren salaisuuden?
— Rabbiini uskoi niin. Itse en tiedä enempää kuin te, ja se on, että siitä tinktuurista saadaan kultaa. — Minä olen tehnyt tehtäväni, jatkoi Vanloo, — ja niin vastenmieliseltä kuin se minusta tuntuikin, sain sentään uskallusta ryhtyä asiaan käsiksi, tultuani perinjuurin tuntemaan teidät. Inhoni teitä kohtaan kiihtyi vihaksi, kun onnettoman Agneksen kasvoissa näin kuvastuvan jälkiä siitä julmasta rääkkäyksestä, jota hän vuosien kuluessa teidän puoleltanne oli saanut kärsiä. Minä pelastin hänet pyövelinsä käsistä ja siitä häpeästä, joka ennen pitkää tahraa tämän pyövelin nimeä…
— Tekö? lausui Drake. — Totta tosiaan, täällä saatetaan monta salaisuutta päivänvaloon. No niin, minä aavistan toimintanne syyt.
— Agneksen tähden aioin antaa teidän kuolla maankavaltajan kuoleman ja säästää teidät merirosvon kuolemasta, mutta kostava Kaitselmus ei myöntänyt kohtalollenne tätä lievitystä; loppunne on oleva yhtä häpeällinen kuin elämännekin on ollut… — Olen nyt sanonut teille sanottavani, lisäsi Vanloo. — Kohtalonne on tietty. Älkööt mitkään maallisen pelastuksen toiveet kääntäkö ajatuksianne pois siitä päämaalista, johon ne näin elämänne loppuvaiheella olisi suunnattava.
Tämän sanottuaan Vanloo lähti vankinsa luota.
Illan suussa laskivat Algernon Sidney ja Scylla lähelle erästä saarta, jossa kallioiden välissä levisi vihanta nurmikenttä tuoreitten raitojen reunustamana. Tähän kaivettiin rinnatusten kaksi hautaa, toinen isompi, toinen pienempi. Edellisessä saivat viimeisen leposijansa ne uhrit, jotka taistelu Algernon Sidneyn miehistön joukosta oli temmannut; jälkimmäiseen haudattiin Feliks Ligelius. Vanloo toimitti itse hautauksen ja lausui muutamia sydämellisiä kaipauksen sanoja kaatuneitten miestensä muistoksi. Sen jälkeen nostettiin ankkurit, ammuttiin lähtölaukaukset kaikilla laivain kanuunoilla ja jatkettiin matkaa Tukholmaan.