Herätessään huomasi Aadolf makaavansa huolellisesti peitettynä sängyssä vähäisessä kammarissa, jonka ikkunareiästä aurinko pilkistä sisään kirkkaalta talvitaivaalta. Hän tunsi olevansa raukea, vaan ei pahoinvoipa. Sängyn ääressä seisoi nainen, joka piteli käsissään hänen kättänsä ja silmäili häntä lempeästi. — Oli kuin olisi Aadolf nähnyt tuota naista ennen, vaan ei muistanut kuka hän oli.
— Missä minä olen? oli hänen ensi kysymyksensä.
— Mäntysuon Inkerin luona, kuului vastaus, ja nainen ojensi hänelle maljan, kehottaen häntä siitä juomaan.
Juoma oli erittäin sulomakuista ja vaikutti virkistävästi nuorukaiseen.
Aadolfin toinen kysymys koski hänen seikkailutoveriaan.
— Hän on tässä viereisessä huoneessa ja nukkuu rauhallisesti, sanoi Inkeri. — Ettekö te, nuori herra, ole laamannin poika Signildsborgista? Muotonne näyttää minusta tutulta.
— Niin olen, Inkeri hyvä… Mutta kuinka minä olen tänne joutunut? kysyi Aadolf, koettaen pitää ajatuksiaan koossa.
— Minä heräsin yöllä siitä, että ikkunatani jyristettiin, ja kun menin ulos, tapasin teidät molemmat tainnuksissa mökkini ovella. Kiittäkää Jumalaa, että pelastuitte kamalasta rajuilmasta, joka viime yönä raivosi!
Aadolf muisti nyt yöllisen retkensä yksityiskohdat ja kiitti pelastajaansa sydämellisin sanoin. Mutta tämä kehotti häntä vielä nukkumaan ja loikomaan niin hiljaa kuin mahdollista, sillä, sanoi hän, vasen käsivartenne on, niinkuin näin, jonkunverran loukkautunut, mutta minä hieroin sitä tehoisalla voiteella ja hoidan sitä vielä, kun tulen takasin; minä käyn nyt Signildsborgissa ja ilmoitan sukulaisillenne, ettei heidän tarvitse olla huolissaan poissaolonne vuoksi.
Inkeri nyykähytti päätään ja lähti. Aadolf vaipui uudestaan virkistävään uneen; puolisen tunnin kuluttua herätti hänet viereisestä huoneesta kuuluva vilkas puhelu. Hän tunsi serkkunsa äänen ja kuuli mielihyvikseen hänen iloisesta naurustaan, että hän oli yöllisistä seikkailuista suoriunut ilman pahempia seurauksia. Kun Aadolf turvonneen ja jäykistyneen kätensä vuoksi hankalanlaisesti oli saanut pukeuneeksi, koputti hän ovelle ja kysyi, saisiko hän astua sisään.