— Ja etkö sinä, virkkoi hän vastimeksi, — ole koskaan nähnyt Jumalaa?
— Hän ei ole täydessä tolkussaan, ajatteli neiti Skytte ja pudisti sääliväisenä päätään.
— Etkö näe häntä, kun äitisi sammuttaa kynttilän kammarissasi, ja luet rukouksesi juuri ennen kun nukahdat?
— Jumala on näkymätön henki, selitti neiti Skytte; — sen sinun tulisi tietää. Mutta ellet sinä, kuten enin osa rahvaan lapsia, ole oppinut lukemaan, niin pitäisi äitisi…
— Lukemaan! toisti Elli — ja aukasi sukkelasti pöytälaatikon, josta otti esiin muutamia harmaita, kuluneita kirjanlehtiä; päällimäisessä oli tuhruisilla painokirjaimilla luettavana: "Kreivi Raymundin ja prinsessa Melusinan surullinen tarina".
Hän alkoi selvällä, sulosointuisella äänellä lukea erästä kohtaa tuosta vanhasta sadusta.
— Mutta nyt, sanoi hän, — tahdon nähdä, voitteko te lukea tätä.
Ja sen sanottuaan riensi hän pois ja toi jostain tuvan loukosta sauvan, joka oli piirretty täyteen moninaisia viivoja ja kuvioita.
Neiti Skytte työnsi taikauskoisella pelolla tuon kummallisen sauvan luotaan; hän muisti kenenkä tuvassa hän oli ja ne huhut, joita Inkeristä kansan keskuudessa kerrottiin. Nuori vapaaherra sitävastoin silmäili uteliaasti sauvaa, vaan oli hänen pakko tunnustaa, ettei hän sauvaan piirrettyjen kuvioiden merkitystä tajunnut.
Elli oli tuonut nähtäväksi riimusauvan ja rupesi nyt sen vertauskuvia tulkitsemaan. Kumoon kaadettu vene merkitsi meren jäätymistä, linnut muuttolintujen lähtöä, ratas vuoden lyhyintä päivää j.n.e. Harvat ne merkit, joita ei hän kyennyt selittämään.