— Toiseksi kysyn sinulta, Mäntysuon Inkeri, tunnustatko olevasi perehtynyt moninaisiin salaisiin temppuihin, joten voit parantaa ihmisiä ja elukoita tenhovoiteilla ja loitsuluvuilla? jatkoi Svenonius.
— Siihen vastaan, että on minulla jonkinlainen taito parantaa ihmisiä, ei tenhovoiteilla ja loihtuluvuilla, vaan sellaisista ruohoista valmistetuilla voiteilla ja muilla lääkkeillä, joita Kaitselmus sitä tarkotusta varten antaa kasvaa maillemme. Loihtuja minä en osaa, ja luulisin niistä olevan enemmän haittaa kuin tosihyötyä. Mutta ennenkun lähimäisiini uskallan käyttää niitä keinoja, joiden hyödyllisyydestä tahi vahingollisuudesta eritapauksissa minä, taitamaton ihminen, vaan ulkonaisista merkeistä voin päättää, on tapani hiljaisuudessa rukoilla Jumalaa, sillä siitä luulen tietoni taudeista selvenevän ja että mieleni, joka usein karustaa vastaan, suuremmalla säyseydellä mukautuu vaivain ja tuskain näkyjä kestämään.
— Sinä sovitat sanasi niin hyvin, aivankuin jokin henki kuiskaisi ne korvaasi. Kirjoita, nimismies veliseni … minä tarkotan: kirjoita muistiisi … että Mäntysuon Inkeri toisen kysymykseni johdosta tunnusti väärin käyttävänsä Jumalan pyhää nimeä siten, että hän sen kautta ajaa pois tautia ihmisistä ja elukoista.
— Ihmisistä ja elukoista, toisti nimismies.
— Herra pastori, puuttui nyt Aadolf puheeseen, — älkää panko pahaksenne, jos teen teille seuraavan ehdotuksen: lykätkää tämä kuulustelu siksi, kunnes mielenne on ehtinyt tyyntyä ja tajunne selvetä. Muuten voitte tahtomattannekin aiheuttaa syytöksen, joka mahdollisesti veisi viattomalta ihmiseltä hengen.
— Armollinen herra, sanoi Svenonius, — minä koetan nöyrästi kärsiä yhä enemmän pilkkaa sen nuorukaisen puolelta, jonka ensimäinen ohjaaja uskonopissa minä olen ollut.
— Hylkäätte niin muodoin ehdotukseni? Selvittäkää siinä tapauksessa entiselle oppilaallenne eräs kohta, jota hän ei tiedä ja haluaa tietääksensä. Kuinka rohkenette te kirkossa rukoilla sairasten puolesta. Jos Inkeri väärinkäyttää Jumalan nimeä sillä, että hän auttajana saapuu tautivuoteen ääreen ja rukoilee valoa ja voimaa itselleen ja terveyttä tahi lievitystä kärsivälle; niin tottapa te paljoa suuremmassa määrässä teette itsenne syylliseksi saman nimen väärinkäyttämiseen, kun te kukaties usein vilpitöntä sääliäkään sydämessänne tuntematta luette esirukouksenne säädetystä kirkkokäsikirjasta ettekä sitte enää pane rikkaa ristiin ihmisenä auttaaksenne kärsivää?
— Oi sitä rikkiviisautta! Se käy yli kaikkien rajojen! Jatkakaa, nuori Bileam, alkamaanne suuntaa, niin olette pian kuuleva aasienkin korottavan äänensä teitä vastaan.
— Oi, oi! Niin, itse aasienkin! toisti nimismies ja nyökäytti hajamielisesti päätään ystävälleen pastorille.
— Ette siis tahdo selittää minulle tuota kohtaa?