— Mahdotonta.
— Ei ollenkaan mahdotonta. Inkeri on kauhea noita-akka ja hänellä on suuri vaikutusvalta ihmisten sydämiin. Jos lupaat, Pekka, että täytät minun ja samalla Maria neidin toivomuksen, hänen, joka on niin hyvä sinua ja minua kohtaan, niin tahdon suurimmassa salaisuudessa kertoa sinulle jotakin…
— No kerro sitten! Pian! sanoi Pekka uteliaana.
— Ei, mutta ensin täytyy sinun luvata minulle.
— Käske minun ennemmin hypätä järveen, Hanna! Sen minä hätätilassa tekisin sinun tähtesi. Mutta että yksin ja näin myöhällä mennä Inkerin mökille, siihen saat käskeä toista, jonka hengen hukkaa sinä vähemmin pelkäät. Kerro nyt se salaisuus, josta…
— Sinä olet pelkuri, sanoi Hanna suuttuneena.
— Minäkö pelkuri? tokasi Pekka kiivastuneena. — Vielä tänä iltana menen Signildsborgiin ja tappelen kuskin kanssa … niin saat nähdä, etten ole pelkuri!
— Tee niinkuin tahdot, minä vain en ilmoisna ikänä pyydä sinulta enää mitään… Enkä myöskään tule enää tänne sinua kohtaamaan, en milloinkaan. Muista se… Hyvästi!
Hanna kääntyi Pekkaan selin, kohensi huiviansa nykäisemällä sitä pari kertaa ja oli lähtevinään pois.
Se vaikutti tarkotuksen mukaisesti.