— Niin, Jumala pitää meistä huolen. Tahdotko että luen sinulle "Kristuksen seuraamisesta?" — Tahdotko, äiti? Sinä olet rauhallinen ja tyytyväinen, kun luen sinulle siitä kirjasta. Sitten sytytän kynttilän ja panen risuja takkaan, niin saamme räiskyvän valkian. Kunpa vaan aukasisit silmäsi, niin olisin iloinen, ja meillä voisi olla yhtä hupainen ilta, kuin oli ennen muinoin.
— Hän lähestyy, sopersi Inkeri, ja joka ainoa lihas hänen kasvoissansa jännittyi; — minä näen hänet selvemmin.
— Kenenkä sinä näet? kysyi Elli, käyden uudelleen pelkoihinsa.
— Ratsastajan. Hän tulee yhä lähemmäs.
— Hyvä Jumala! Nyt uneksit taaskin! lausui Elli ja hyrähti itkuun.
— Ei, Elli, nyt en uneksi. Älä itke, lapsi!
— Kenties hän herää, jos sytytän kynttilän ja teen pesään suuren tulen, ajatteli Elli ja riensi tuumaansa toimeenpanemaan.
Risut karahtivat tuotapikaa tuleen; räiskyvästä valkiasta ja kynttilästä levisi juhlallinen valo tupaan.
Elli odotti alakuloisena, millaisen vaikutuksen se tekisi.
Inkeri istui hiljakseen, ikäänkuin omiin ajatuksiinsa vaipuneena. Hänen silmänsä pysyivät edelleen kiinni.