Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
ROOMAN KEISAREITA MARMORIHAHMOSSA
Kirj.
Viktor Rydberg
Suomentanut
Aarni Kouta
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.
I
Jos nousette Kapitoliumille nähdäksenne Julius Cesarin — ja missä hänet kohtaisi, ellei siellä? — niin älkää odottako saavanne katsella Sullan "huolettomasti vyötettyä poikaa", jonka olento on hillitön, eleet houkuttelevat, tukka kihara, silmät mustat ja vilkkaat ja jäsenet kauniisti pyöristyneet ja solakat! Se Cesar, Afroditen jälkeläinen, jonka nuoruudenkauneus veti forumille kokoontuneiden kansalaisten katseet puoleensa ja hurmasi kuningas Nikomedeen, on kadonnut. Menettepä vasemmalle nähdäksenne hänen rintakuvansa Kapitoliumin museon keisarisalissa tai oikealle, missä hänen jättiläispatsaansa vartoo teitä konservaattorien palatsiin johtavassa kaarikäytävässä, niin ette ole havaitseva jälkeäkään keikarista, josta Cicero lausui: "Nähdessäni hänen äärettömän huolellisesti käherretyt kutrinsa ja huomatessani, kuinka hän pyyhkäisee niitä sormellaan, tuntuu minusta mahdottomalta, että tuo ihminen voi hautoa mielessään niin suurta onnettomuutta — Rooman tasavallan kukistamista."
Mutta onpa melkein vahinko, että hän on poissa. Hänen tulisi näyttäytyä uudelleen, ei ainoastaan kuvassa, vaan ilmielävänä Korsolla. Englantilaiset, jotka joukottain kuljeksivat siellä, tuntisivat ehkä hänen toogansa alla oman Pelhaminsa sukulaisen. Nuoret roomalaiset tervehtisivät häntä uneksittuna esikuvanaan. Parisilaisen keikarin viimeinen vivahdus — se joka, jesuiittakouluissa kasvatettuna, alkaa tunkea syrjään toisen keisarikunnan epäonnistuneen esikuvan miehekkäästä hienostumisesta, "petit-crevé'n" — tuijottaisi ihmetellen pakanaan, jonka neroa säihkyvien kasvonpiirteitten kauneutta kohottaisi tuo tyhjä ja seminaarilaishurskas, mutta ei vaatimaton katse, joka on ominaista noille nuorille ranskalaisille ja josta lukee selvästi kuin julistuksesta: je ne sais rien; donc je suis un homme du monde.