Ritari ei vastannut, vaan katsoi äänetönnä isä Henrikkiin.
"Antakaa pois ainakin ehtoollismalja ja kultainen kruunu! Muun saatte pitää", sanoi priori huoaten.
"Älkäämme olko pikkumaisia!" virkkoi päällikkö. "Siis vapaa lähtö kaiken omaisuutemme kanssa! Poika annetaan vahingoittumatonna takaisin, jos vannotte vapahtajanne kuvan kautta, ettette itse meitä vähimmälläkään tavalla hätyytä ettekä muitakaan siihen yllytä."
"Tahdon parhaan kykyni mukaan palkita luostarin kärsimän vahingon", kuiskasi ritari priorille, katsellen kauhistuksissaan Assimin kohotettua tikaria.
Päästäen taaskin syvän huokauksen rinnastaan otti isä Henrikki esille ristiinnaulitun kuvan, joka hänellä oli käädyssä kaulallaan.
"Kaikki sen rakkaan pojan vuoksi. Mutta kuinka on hän heidän käsiinsä joutunut? En ymmärrä sitä."
Ritari ja priori vannoivat molemmat tuon vaaditun valan.
"Laske miekka ja vapauta vanki", huusi päällikkö Assimille.
"Ei, ei!" huusivat useat miehistä. "Älkää antako pois panttivankiamme!
He sitten karkaavat päällemme ja tuhoavat meidät."
"Rauhoittukaa", sanoi päällikkö kansansa kielellä. "Nämä pohjoismaalaiset ovat kummallista väkeä. He pitävät tavallisesti mitä ovat luvanneet, jopa ilman valaa ja käden lyöntiäkin. Olemmehan sitäpaitsi valmiit puolustautumaan… Jalo herra", sanoi päällikkö ritari Pentille, "älkää uskoko, että me väkisin olemme vieneet poikanne kanssamme! Vapaaehtoisesti on hän leiriimme tullut aikoen seurata meitä matkallamme maailman läpi, sillä hän on rakastunut tyttäreeni eikä tahdo hänestä erota."