"Minä tuon isäni luoksesi, mutta Assim ei saa tappaa häntä", sanoi
Surunlapsi.
"Niin kuin äitisi käskee", sanoi Assim kuivasti ja potkasi miekkaa, joka oli lattialla. "Olen luvannut olla äitisi orja, vaikka minun uskollisuuteni on hänelle vähemmän arvoinen kuin isäsi petos."
"Vaiti!" huusi Surunlapsi Assimille; "jos olet äitini orja, niin vaikene!"
"Olen ruhtinaan poika ja äitisi orja."
"Nyt lähden, äiti, luotasi. Ritari vartoo minua. Yöllä palaan minä isäni kanssa."
"Kas tuossa", sanoi Assim, "paaden päällä on muutamia siemeniä, jotka olen täyden kuun aikana poiminut. Pane ne ritarin maljaan, niin tottelee hän helpommin voimaasi."
Surunlapsi arveli. "Ota ne", sanoi Singoalla; "Assim kerää muitakin siemeniä kuin myrkyllisiä."
Assim loi silmänsä maahan. Surunlapsi otti siemenet, jotka Assim oli kerännyt.
"Äiti", sanoi Surunlapsi levottomasti, "vielä sananen! Onko sinulla ollut ilmestystä, mistä minä ensikerralla olen löytävä maahan kaivetut luostarin kalleudet?"
"Minulla on ollut uusi ilmestys ja kahdeksan päivän kuluttua tahdon minä näyttää sinulle paikan, mistä olet löytävä ehtoolliskalkin."