Äänettömyyden, joka silmänräpäykseksi seurasi tätä kysymystä, katkaisi muuan ääni joukosta vastaten:
— Hän on myrkyttänyt pyhän Simoonin. Hän on vääräuskolainen ja myrkynvalmistaja. Hänen täytyy kuolla!
— Niin, niin! karjuttiin yhtä suuta.
— Ethän toki tahdo puolustaa vääräuskolaista ja myrkyttäjää, kirkui toinen ääni. — Sepä olisi kummallista oikeauskoisen papin puolelta.
— Tässä me ainoastaan käytämme oikeutta, sanoi joukosta esiin astuva mies. — Olemme päättäneet että hänen täytyy kuolla. Sinulle emme mitään pahaa tahdo, vaan jos sinä estät meitä, niin katso itseäsi.
— Teitäkö estäisin? lausui Teodooros asettuen haavoitetun eteen, niin että suojeli häntä tungeskelevalta joukolta. — En minä tahdo estää teitä, kun tahdotte vaan käyttää oikeutta. Kaukana siitä! Olen aina rakastanut oikeutta ja suostun mielelläni kaikkeen mitä se vaatii. Vaan oikeus vaatii järjestystä. Ei ketään saa tuomita tutkimatta. Missä on siis tuomioistuin?
— Tässä, vastattiin joukosta. — Täällä me olemme itse tuomareita.
— Hyvä. Tuomarit ovat tässä, syytetty tuossa. Mutta missä ovat syyttäjä ja todistajat?
— Tässä!
— Mitä sanotte? Olisivatko tuomarit samalla sekä syyttäjiä että todistajia? Tätäkö te kutsuitte oikeudeksi? Ei, ystäväni, sellainen ei ole oikeutta; se on murhaa ja Jumalan laki sanoo: älä tapa.