— Kautta Jumalan Kaikkivaltiaan!
— Ja samoin Pojan kautta, joka on samanlaista olentoa kuin isä…
— En, en, vaan Pojan kautta, joka on samaa ijankaikkista jumaluusolentoa. Minä vannon hänen kauttaan.
Nämä vainonalaisen kristityn puolueen tunnussanat saivat joukon hurjasti huutamaan:
— Tuossa sen kuulette! Iske maahan vääräuskoinen! Iske hänet maahan,
Kyyriaka!
Kyyriaka, se oli raivottaren nimi, heilutti raskasta sandaaliansa ilmassa ja iski sillä seuraavassa silmänräpäyksessä Batyllosta päähän, niin että veri punasi ukon harmaat hapset ja valui hänen otsalleen.
Batyllos horjui lähimmän huoneen portaita kohti. Uusi isku kaasi hänet maahan. Huolimatta Kyyriakan kielloista, — hän näet tahtoi pitää saaliin yksin, — syöksähti nyt joukko, joka oli nähnyt verta, joka puolelta esiin repimään palasiksi kaatuneen. Tämä oli maassa viruessaan pannut kätensä ristiin rinnalleen ja rukoili puoleksi tiedotonna Stefanuksen rukousta murhaajiensa puolesta.
Näin tapahtuessa oli muuan kristittyjen papinkaapuun puettu mies lähestynyt paikkaa kiirein askelin. Hän oli kuullut hurjat huudot ja aavistanut, että jotain julmaa oli tekeillä. Nyt hän seisoi kaatuneen vieressä, hänen äänensä kuului metelin keskeltä, käsivarsillaan hän työnsi takaisin hurjimmat. Hänen äkkinäinen, ponteva esiintymisensä ja puku, joka hänellä oli yllä, saivat todellakin joukon silmät kääntymään uhrista häneen.
Joukko tunsi tulokkaan homoiuusialaisen papiston jäseneksi, joka voimakkaassa puhetaidossa veti vertoja Petrokselle. Vaikka miehen iho oli vaalennut ja hänen kasvonsa laihtuneet, niin hän tunnettiin kuitenkin Teodoorokseksi.
— Minä näen, mitä aiotaan, sanoi hän, nostaen haavoitetun portaille, riisui kaapunsa ja pani sen haavoitetun pään alle. — Te tahdotte murhata tämän miehen. Mitä hän on tehnyt?