— Aamen, aamen! säesti seurakunta.
Tämän jälkeen Petros kumartui kuolleen yli ja huusi suurella äänellä:
— Pyhän Kolminaisuuden nimessä manaan sinun henkesi uudestaan elähyttämään tätä majaa, jonka se on jättänyt! Pyhän Kolminaisuuden nimessä manaan sinun henkesi uudestaan puhumaan tämän mykistyneen suun kautta! Hänen nimessään, joka taittoi kuoleman odan ja särki haudan portit, manaan sinua, Simoon — herää!
Lausuttuaan nämä sanat hän vetäytyi muutaman askeleen taaksepäin. Muut papit jakautuivat kummallekin puolelle. Laulu oli lakannut parvella. Henkeään vetämättä kukin odotti mitä piti tuleman.
Suitsutusastiasta nousevien pilvenhattaroiden välistä näkyivät kuolleen liikkumattomat kasvot. Niihin olivat katselijoiden silmät naulatut. Kukin luuli näkevänsä, mitä mielikuvitus houkutteli näkemään: milloin toisen, milloin toisen palaavan elinvoiman merkin — silmäluomen liikkeen, suun vävähdyksen pitkän, rinnalle ulottuvan parran alla — vaan seuraavassa silmänräpäyksessä näköhairaus oli poissa.
Kivettynein piirtein, liikkumatonna hän makasi siellä. Mahtava Kuolema ei huolinut uskovaisten palavista rukouksista. Hävityksen valta ei aikonut jättää saalistaan; se asetti sen lain, jonka aikojen alussa oli saanut, rukouksen voimaa vastaan, ja Luomakunnan Herra näkyi epäröivän.
Kuitenkin, nyt vääntyvät kuolleen kasvonpiirteet tavalla; jonka olisi luullut synnyttävän kauhistusta, ellei tuo raju lihasten liike olisi kieltämättömästi ilmoittanut, että rukoukset ovat kuullut, että elämä palaa jäykistyneisiin jäseniin, että odotettu ihme on toteutuva uskon ja totuuden voitoksi. Kasvojen veltto iho vuoroin pingoittuu, vuoroin painuu syvempiin ryppyihin, silmät aukenevat, ja niistä tuijottaa lasimainen katse, jossa kuolema ja tiedottomuus vielä vallitsevat, vaan jossa äkisti välkähtää ikäänkuin tulen leimaus, jälleen sytytetyn elämän heijastus. Kirkkoon leviää runsaasta suitsutuksesta huolimatta poltetun lihan käry, löyhkäävä katku, jonka kaikki tuntevat ja kaikki pitävät kuolon pakenevan pahan enkelin henkäyksenä. Simoonin käsivarret liikkuvat paarinpeitteellä, hänen päänsä kääntyy, hän nousee istumaan, katselee ympärilleen, panee kätensä silmilleen, kuten unesta heräävä, ja hänen huulensa liikkuvat.
Vaan jos hän puhuu, niin sitä ei kuulu, sillä seurakunnan riemuhuudot vapisuttavat kirkkoa.
Petros astuu kuolleista herätetyn luo ja panee korvansa hänen suulleen. Sen jälkeen papit tarttuvat ruumislavaan, nostavat sen olkapäilleen ja kantavat Simoonin papiston erityiseen huoneeseen.
Petros kehottaa seurakuntaa kiittämään ja ylistämään Herraa. Hän vaipuu polvilleen ja johtaa seurakunnan rukoukset. Voitonhymniä lauletaan: riemuvirttä Kristuksen voitosta kuoleman yli.