Rappeutuneiden temppelien korjaamiseen ja uusien rakentamiseen Julianus määräsi suuria rahasummia. Hän käski samalla kristittyjen omalla kustannuksellaan rakentaa uudestaan tai korjata sellaiset temppelit, jotka he olivat hävittäneet tai vahingoittaneet vanhan opin harrastajilta.
Juutalaiset, joita edellisen hallituksen aikana oli monella tavalla vainottu, otettiin erityisesti keisarin turviin. Hän salli heidän palata Jerusalemiin ja päätti Rooman valtiorahaston varoilla rakennuttaa uudestaan Jerusalemin temppelin sen entiseen loistoon.
Järjestettyään valtakunnan hoidon ja turvattuaan sen rauhan uskonlahkolaisten keskinäistä vihaa vastaan, hän lähti Konstantinopolista sotaretkelle, ahdistamaan Rooman valtakunnan vanhaa vihollista Persiaa, joka hänen edeltäjänsä aikana oli hävittänyt ja valloittanut Rooman rajamaita.
* * * * *
Konstantinopolista palatessaan Kryysanteus kävi tyttärineen Delfoin vanhassa oraakelitemppelissä. Julianuksen tarkoitus oli, että sen piti saada takaisin entinen komeutensa ja että pyytolainen oraakelipalvelus oli asetettava entiselleen; hän oli uskonut tämän tuuman Kryysanteukselle toteutettavaksi. Talvi oli varistanut lehdet vanhasta Apolloonille pyhitetystä lehdosta ja heittänyt lumivaipan laaksoon. Kryysanteus ja Hermione tulivat autioon temppeliin. Sen viimeinen pappi, vanha Heerakleoon, jonka majassa Kryysanteus tyttärineen kerran oli ollut vieraana, oli kuollut; hänen palvelijattarensa oli muuttanut läheiseen kaupunkiin. Kun Kryysanteus ja Hermione jättivät temppelin — viimeksi mainittu vajonneena temppelissä viettämänsä yön muistoihin — he huomasivat miehen, joka hiljakseen nousi laakson toista jyrkännettä ylös ja katosi kallion taakse. Hänellä oli kypärä päässä, miekka sivulla, vaan vaatteina oli hänellä ankarasta pakkasesta huolimatta ainoastaan eläimen talja vyötäisillä. Kaupunkiin saavuttuaan Kryysanteus kuuli, että Parnassoksen rotkoihin pesiytynyt rosvojoukko vielä jatkoi ympäristössä tuhotöitään.
Kaupunkilaiset luulivat tietävänsä, että rauhanhäiritsijät olivat sitä kristittyjen lahkoa, jota nimitettiin donatolaisiksi. Heitä vastaan oli Constantius julistanut hävityssodan, ja monivuotisten vainojen kestäessä he olivat vaipuneet äärimäiseen villiyteen. Paettuaan poltetuista kylistään erämaihin tai luopääsemättömiin vuoriseutuihin, he olivat järjestyneet rosvojoukoiksi, jotka häiritsivät Afrikan maakuntia ja muitakin seutuja Välimeren toisellakin puolen, mihin heidän hajanaisia parviaan oli päässyt pakoon.
Mitä niihin donatolaisiin tuli jotka häiritsivät Delfoin seutuja, niin niitä oli alussa ollut ainoastaan vähäinen joukko, vaan vähitellen oli heihin liittynyt karanneita orjia ja sotamiehiä sekä kaikenlaisia pahantekijöitä. Eikä siinä kylläksi. Parnassoksen rotkojen yksinäisesti asuvien paimenten ja maanviljelijäin joukosta he olivat saaneet monta uskonsa harrastajaa, ja nämät eivät olleet epäilleet jättää perheineen mökkiensä rauhaa ja köyhyyttä, ottaakseen osaa uskonveljiensä metsäläiselämään.
Kryysanteus päätti käydä näiden donatolaisten luona. Kaupunkilaiset neuvoivat häntä luopumaan vaarallisesta tuumasta, vaan hän piti päänsä. Hermione tahtoi seurata häntä; hän sai luvan. Saatuaan oppaan, joka tunsi vuoriseudun, he lähtivät sinne. Kauan ei viipynyt, ennenkuin heitä vastaan tuli muutamia ryysyihin puettuja, vaan hyvin aseilla varustettuja miehiä, jotka heitä pidättivät. Ihmetellen heidän rohkeuttaan miehet olivat lähestyneet heitä, eivät ryöstääkseen, vaan kysyäkseen heidän asiaansa ja heidän matkansa tarkoitusta.
Kryysanteus ilmoitti heille, mitä he eivät siihen asti olleet tietäneet, että keisari Constantius oli kuollut ja valta siirtynyt Julianuksen käsiin, joka ei harrastanut mitään kristillistä tunnustusta vaan tunnusti vanhaa oppia, sekä että hän, Kryysanteus, tuli heidän luokseen keisarin nimessä ilmoittamaan, että yleinen uskonvapaus ja esteetön uskonnon harjoitus oli säädetty Rooman valtakunnassa. Aseelliset miehet kuuntelivat epäluuloisina Kryysanteuksen sanoja, vaan hänen toivomustansa noudattaen opastivat hänet joukon pääpaikkaan, jossa hän voi puhua sen kokoontuneille jäsenille.
Donatolaiset olivat valinneet olopaikakseen vaikeakulkuisen, myrskyiltä suojassa olevan rotkon, jonka lohkeilleet seinät tarjosivat heille luonnolliset asunnot. Niitä he olivat mahdollisuuden mukaan parannelleet yhteensovitetuilla puunrungoilla. Tällaisissa asunnoissa, joista ei ollut riittävää suojaa talvipakkasta eikä lumipyryä vastaan, oleskeli enemmän kuin neljäsataa miestä, ja myös monta naista ja lasta. Pienen matkueen tulo herätti suurta kummastusta. Kansa keräytyi sen ympärille. Puoleksi alastomissa miehissä, ryysyihin kääriytyneissä vaimoissa ja lapsissa näkyi kaikissa villeyden ja julmien kieltäymyksien jälkiä. Ainoastaan aseita oli heillä yllin kyllin ja monta laatua, nauloitetusta nuijasta — donatolaisten lempiaseesta, jolle he olivat antaneet nimen Gideon tai Israelilainen — kypäreihin, keihäisiin, miekkoihin ja kilpiin asti, jotka he olivat sotasaaliina tuoneet kotiin voitettuaan legionalaisia.