TOINEN LUKU.
Petros ja Baruk.
Keisari Julianukselta oli tullut käsky, että kristittyjen tuli omalla kustannuksellaan rakentaa uudestaan ne temppelit, jotka he edellisen keisarin aikana olivat repineet maahan vanhan opin tunnustajilta.
Ateenassa tämän käskyn seuraukset olivat raskaat, sillä ei ainoastaan Petros, vaan edellisetkin piispat olivat olleet innokkaita vanhojen jumalien alttarien hävittäjiä; siinä toimessa oli heitä tukenut keisarillinen valta, joka osaksi oli hyväksynyt sellaisen väkivaltaisen menettelyn, osaksi jättänyt sen rankaisematta.
Constantiuksen kuoltua olivat myös ne runsaat purot kuivuneet, jotka valtion rahastosta olivat juosseet oikeauskoisten piispojen raha-arkkuihin.
Ateenassa oli tosin paljo kristittyjä, vaan suurin osa heistä kuului siellä köyhimpään väestöön, ja lisäksi he olivat siellä jakautuneina kahteen leiriin, joista se, jota Constantiuksen aikoina vainottiin, oli suurempi. Tämä puolue oli piispansa kautta — sillä heilläkin oli nyt oikeus pitää piispaa — valittanut Kryysanteukselle ja Akaian prokonsulille, että heidän täytyi kärsiä rangaistusta semmoisista väkivallan töistä, joihin he olivat syyttömät. Atanasiolaiset eivät olleet repineet maahan mitään temppeliä; miksi piti heitä kohtaamaan sellaisten tekojen seuraukset, joita eivät he, vaan heidän vastustajansa homoiuusialaiset olivat harjoittaneet?
Heidän valituksensa oli havaittu oikeutetuiksi ja heidät oli vapautettu osaa ottamasta temppelin rakennukseen. Koko kuorma oli siis laskettu homoiuusialaisten niskoille, homoiuusialaisten, joiden rivit sitä paitse olivat harvenneet useiden luopumisten kautta.
Ankaruus, jolla Kryysanteus valvoi ja joudutti työtä, teki taakan kahta raskaammaksi.
Tänä kärsimyksien ja vastuksien aikana, jonka homoiuusialainen seurakunta sai kestää, Petros oli näyttänyt ansaitsevansa sen paikan, jolle seurakunta oli hänet korottanut. Nurisematta hän oli jättänyt entisen piispanpalatsin, joka oli Ateenan kaupungin omaisuutta, ja muuttanut Clemensin kanssa asumaan vähäiseen taloon Skamboonidain kaupunginosaan. Väsymättä hän oli mukana töissä, järjesti päivätyövelvollisuuden seurakuntansa jäsenten kesken ja oli aina valmis astumaan itse sen sijaan, jonka sairaus tai muut seikat estivät tehtäväänsä suorittamasta. Hänen näki nyt joka päivä työtätekevien miesten, naisten ja lasten joukossa vetävän kiviä Afroditen temppelille. Alempi papisto innostui piispansa esimerkistä ja seurasi sitä.
Illalla puheltuaan Karmideen kanssa, Petros kävi seuraavana aamuna
Barukin luona.