Näistä syistä ei viipynyt kauan, ennenkuin Baruk oli tehnyt päätöksensä. Hän lupasi Petrokselle olla ainakaan puoleen vuoteen Karmidesta ahdistamatta. Vieläpä antoi ymmärtää että hän ehkä suostuisi antamaan Karmideelle jonkun lainankin, jahka vain oli ruvennut näkymään varmoja oireita sellaiseen asioiden kulkuun, kuin Petros oli kuvaillut.
Saman päivän iltana, jona Petros oli käynyt kauppiaan luona, hän istui taas päivätyön päätyttyä majassaan Skamboonidaissa. Hänen suojansa sisustus oli köyhä; sitä valaisi ainoastaan tavallinen savesta valettu lamppu. Ainoa, mikä huoneessa muistutti entistä piispanpalatsia, olivat kirjat ja Kristuksenkuva, vaan tältäkin oli riistetty jalokivet. Piispan vaatimattomassa asunnossa majaili myös hänen kasvattipoikansa, nuori Clemens. He olivat äsken syöneet niukan illallisensa, jonka heidän emäntänsä oli valmistanut. Tämä oli hurskas leski ja homoiuusialaisen uskon tunnustaja. Petros, joka lepäsi sohvalla lampun vieressä, avasi Tertullianuksensa. Clemens, joka oli valmis mennäkseen ulos, puki kaapun ylleen.
— Sano terveisiä pojalleni Eufeemiokselle, sanoi Petros — älkääkä viehättykö pitkälle yöhön kopioimaan pyhän Johanneksen ilmestyskirjaa. Olet tänään ollut rakentamassa pakanain temppeliä ja olet varmaan väsyksissä, hyvä Clemens.
— En ole suuresti väsyksissä, vaan mieleni on täynnä katkeruutta, isäni. Hirveätä on, että meidän kristittyjen tulee rakentaa temppeliä pakanain epäjumalille. Rakennammehan huonetta pahoille hengille, perkeleille!
— Keisari tahtoo niin, Clemens. Meidän täytyy.
— Ei, enemmän tulee kuulla Jumalaa kuin ihmisiä. Meidän pitäisi kieltäytyä sitä tekemästä ja ennemmin antaa keisarin tappaa meidät.
— Poikani, me alistumme, koska esimiehemme sen vaativat, ja voimme sen tehdä, koska olemme voitosta varmat. Meidän rakennuksistamme ei tule epäjumalain temppelejä, vaan kirkkoja.
— Niin, siinä olet oikeassa, sanoi Clemens ja hänen kasvonsa kirkastuivat. — Jos vaan pidämme kiinni siitä toivosta, niin voimme tehdä työtä siunauksessa eikä kirouksessa. Se on totta; tästä rakennuksesta tulee kerran, kun olemme saaneet kristityn keisarin, kirkko. Ja tämähän voi piankin tapahtua, jos se on totta, mitä Eufeemios on sanonut, että monet meikäläisistä ympäröivät uskonhylkyriä Julianusta ja odottavat ainoastaan tilaisuutta lähettääkseen hänet syvyyden kuiluun.
— Onko Eufeemios sanonut niin?
— On.