— Teit väärin siinäkin, sillä minä olen kieltänyt sinua vastaamasta ainoallakaan sanalla.
— Anna minulle anteeksi, isä. Sanoin hänelle ainoastaan, etten tahdo enkä saa kuunnella häntä, ja pyysin häntä jättämään minua rauhaan siitä lähtien.
— Teodooroksesta näet, poikani, mihin ylpeys ja viisasteleminen johtavat. Hän halveksi minun neuvoni, luotti järkeensä eikä lukenut pyhiä kirjoituksia nöyrällä hengellä, ei kunnioittaen kirkon isien ajatuksia eikä kokousten selityksiä, jotka Jumala itse on antanut, vaan luottaen omaan viisauteensa. Ja seurauksena oli hänen sielunsa turmio. Hänen erehdyksensä ovat pahemmat kuin itse atanasiolaisten. Hän väittää ettei kokouksilla ole oikeutta säätää kuinka pyhien kirjoitusten sanat ovat tulkittavat, hän kieltää kirkon ja Kristuksen perustaman pappissäädyn, hän puhuu, kuten useat vääräuskolaiset ennen häntä, kristittyjen yhteisestä pappiudesta, ja tämän kaiken ohessa hän liehakoi pakanoiden edessä, koska he ovat mahtavat, hän seurustelee filosofien kanssa ja käy joka päivä Kryysanteuksen talossa.
— Olen unohtanut kertoa, isä, mitä minulle tänään tapahtui työssä ollessani, sanoi Clemens. — Kryysanteus tuli, kuten hänen on tapana…
— Niin, hän katselee iloksensa meidän vaivojamme, sanoi Petros. —
Suokaamme hänelle tämä lyhyt ilo!
— Hän tuli, tuo vihattava, ja tänään oli hänen tyttärensä mukana. Mutta kuinka tuo tytär sentään näyttää hyvältä, lempeältä ja totiselta, hyvä isä!
— Sinä siis katselit häntä tarkkaan?
— En, vastasi Clemens punastuen. — Olet käskenyt minun kääntää silmäni pois nuorista naisista, ja niin tein silloinkin…
— No niin?
— Vaan hän tuli itse luokseni ja puhutteli minua…