Sittenkuin tämmöinen onnellinen hallitsijanvaihdos oli tapahtunut — ja Petroksen käsityksen mukaan sen täytyi tapahtua — hän saattoi varmasti toivoa että perintökysymys oli ratkaistava hänen edukseen. Sillä joko Kryysanteus pani Clemensin perillisekseen tai ei — kun hän vain oli tunnustanut hänet pojakseen, niin ei homoiuusialainen keisari missään tapauksessa epäilisi jättää hänen omaisuuttaan nuorelle papille, jonka kautta se ennemmin tai myöhemmin joutuisi kristillisen kirkon välittömään tai välilliseen haltuun.
Clemens luultavasti ei tullut pitkäikäiseksi. Hänen ruumiillinen majansa oli heikko, hänen sieluelämänsä viittasi aikaiseen poislähtöön, hänen taipumuksensa mystiikkaan edisti hänen elämänsä öljyn kulumista, välttämättömät eripuraisuudet isän kanssa, ristiriitaiset tunteet, joille hänen ja isän väli oli paneva hänet alttiiksi, olivat hänen kuolemaansa jouduttavat. Sen jälkeen oli Petroksen oleva aika tuoda esille Clemensin kirjoittama ja hänen haltuunsa antama jälkisääntö, joka tosin määräsi kirkon hänen perillisekseen, vaan Petroksen, hänen kasvatusisänsä, pääoman yksinvaltiaaksi hoitajaksi.
Siihen aikaan oli vielä olemassa vanha laki, jonka mukaan tyttäret eivät saaneet periä. Tämä laki oli liian tyly, ettei olisi ajan pitkään joutunut unohduksiin; ainakin oli yhä enemmin lakattu sitä noudattamasta. Vaan Petrokselle oli kylläksi, että laki oli olemassa; sen sovittamisesta Hermioneen hän aikoi itse pitää huolta. Vaan jos Kryysanteus tyttärensä eduksi oli ryhtynyt johonkin erityiseen toimenpiteeseen, niin uskoi Petros varmasti, että hän oli sen peruuttava tai rajoittava, saatuaan sen odottamattoman tiedon, että hänen tyttärensä puolisokin oli kristitty.
Petros oli aikonut Kryysanteukselle antaa tämän odottamattoman tiedon hänen tyttärensä hääpäivänä, joka ei nyt enää saattanut olla kaukana, sillä Hermionen ja Karmideen kihlajaiset oli jo vietetty.
Karmides, sanoi piispa itsekseen, oli ase, jolla Herra; Petroksen kautta, oli vielä muun rangaistuksen lisäksi rankaiseva pääpakanaa ja hänen tytärtään. Hermione rakasti häntä eikä Kryysanteus voisi tehdä heidän yhteyttään tyhjäksi, sittenkun avioliiton irroittamaton side oli kerran solmittu. Vaan kuinka onnettomaksi tämän liiton täytyi tulla, kun Karmides oli huomannut pettyneensä varsinaisessa tarkoitusperässään: hävinneen taloudellisen asemansa parantamisessa!
Hänen taipumuksensa Hermionea kohtaan oli kylmenevä ja muuttuva siksi nurjaksi mieleksi, joka on sellaisen onnistumattoman hankkeen luonnollinen hedelmä. Hänen halunsa irstailuun oli sitä vastoin heräävä, jos Petros oikein tunsi Karmideensa. Kuinka voisi Hermione kestää sellaisen avioliiton taakkaa? Hänen sielunsa täytyi taakan alla joko taipua tai murtua. Edellisessä tapauksessa — maahan masentuneena, toivotonna ja kärsivänä — hän ei kauan voisi hyljätä ainoata lohdutusta, mikä sellaisessa tilassa on olemassa. Hän ei voisi vastustaa Petroksen kaunopuheliaisuutta. Hän kuuntelisi Evankeliumia ja kääntyisi.
Silloin Kryysanteuksen tytär, samoin kuin hänen poikansakin, olisi kristillisen kirkon jäsen. Kristinuskon kiivas vihollinen olisi nöyryytetty. Hän jäisi seisomaan kuin kuorittu puu, josta oksat on taitettu.
Jälkimäisessä tapauksessa Hermione pian kuihtuisi ja kuolisi kuin myrskyn taittama kukka.
Kummassakaan tapauksessa ei piispan toiveilla Kryysanteuksen omaisuuteen nähden ollut Hermionen puolelta mitään pelättävää.
Petros pelkäsi ainoastaan yhtä — että Kryysanteus kuolisi, ennenkuin
Filippos olisi tuotu esiin pimeydestä ja tunnustettu hänen pojakseen.