Eufeemios kumartui vainajan ylitse ja sulki hänen silmänsä.
Kahden päivän perästä juhlallinen ruumissaatto asteli verkalleen pääkirkolle, jonka hautaholviin homoiuusialainen piispa laskettiin. Jos joku seuraavana yönä olisi avauttanut lyijyisen kirstun, johon hän oli pantu, ja työntänyt tulisen raudan hänen lihaansa, niin maailma olisi ehkä nähnyt uuden ylösnousemuksen kuolleista.
Patriarkka Eudoksos ja se kilpailija, joka Petroksen kuoleman kautta oli päässyt Rooman piispanistuimelle, julistivat hänet yksimielisesti pyhimykseksi. Hurskasten uskovaisten palvelemana ja heidän esirukoilijanaan hän on merkitty pyhimysten joukkoon nimellä Ateenan pyhä Petros.
Eufeemios tuli hänen seuraajakseen Ateenan piispanistuimelle ja on mainittava yhtenä niistä isistä, jotka suurissa kirkonkokouksissa innokkaimmin ja tehokkaimmin olivat osallisina niiden uskonkappaleiden kehittämisessä, jotka yhä vielä pidetään ainoina oikeina.
Eufeemioksen täytyi eläessään nähdä se aika, jolloin homoiuusialaisuus keisarillisen julistuksen kautta alennettiin arvossa vääräuskolaiseksi ja jumalattomaksi opiksi. Eufeemios ei voinut pelastaa homoiuusialaisuutta, vaan pelasti itsensä kääntymällä homouusialaisuuteen, jonka jälkeen — tämä olkoon myös mainittu — hän yhtyi uusien uskonveljiensä ponnistuksiin, he kun ryhtyivät tulella ja miekalla hävittämään hänen entisen erehdyksensä puolustajia.
Kryysanteuksen onneton poika oli Eufeemioksen hurskaan innon uhrien joukossa. Clemens raukka oli mielipuoli ja homoiuusialaisuus oli hänessä piintyneenä päähänpistona. Häntä ei voitu kääntää; hänen täytyi kuolla.
Teodooros oli Italiasta lähtenyt Afrikkaan. Luopumalla pappispuvustaan ja ottamalla toisen nimen hänen onnistui välttää vainoa, vaan hän olisi täysin ansainnut tulla "kirkon ja tunnustuksen yhteyden" tunnustajain uhriksi, sillä hän eli ja vaikutti siunauksekkaasti Kristuksen hengessä aina vanhuuteensa asti ja on yhtenä renkaana siinä protestanttien sarjassa, joka aikojen läpi jatkuu siihen tapaukseen asti, jota sanotaan uskonpuhdistukseksi ja joka etuvartio-otteluna alusti tulevaisuuden suurta taistelua Kristuksen seurakunnan ja pappiskirkon välillä.
Muutamia vuosia Kryysanteuksen kuoleman jälkeen vyöryivät kansainvaelluksen aallot jo roomalaisen valtakunnan ylitse, ja barbarien joukot seisoivat Ateenan ja Rooman porttien edustalla. Keskiajan tuhatvuotinen yö laskeusi maailmaan. Uusi päivä on tullut. Antiikkisuus ja kristinusko sulautuvat toisiinsa. Niiden totuudet yhtyvät sopusointuiseksi kokonaisuudeksi, ja se asia, jonka edestä viimeinen Ateenalainen taisteli epätoivoisen taistelun — valtiollisen, uskonnollisen ja tieteellisen vapauden asia — taistelee yhä vielä, mutta ei enää epätoivoisena vaan voitosta varmana.
VIITESELITYKSET:
[1] Sillä nimellä roomalaiset pelaajat kutsuivat alhaisinta heittoa noppapelissä.