— Mutta sinä teet minut onnettomaksi.
— Pyh, väärin tuntisin sinut, jos olet onneton tämän illan tähden, kun vuoden päästä kohtaamme toisemme. Päästä käsivarteni, veli! Petroksen tahto on voimakkaampi kuin sinun jäntereesi, mutta minun tahtoni on taisteleva Petroksen tahtoa ja kaikkia muita samanlaisia tahtoja vastaan. Katsopas Clemensini, kuinka helposti sinut voitan.
Teodooros nosti Clemensin käsivarsillaan ja kantoi hänet portaita ylös.
Sen jälkeen hän asetti taakkansa sen omille jaloille takaisin.
— Tahtoisin kantaa sinut kauemmas, kauas täältä; vaan parempi olisi, jos seuraisit minua vapaaehtoisesti. Ah, jospa kerran sen tekisit! Nyt jää hyvästi, veljeni!
Teodooros lähti kenenkään estämättä. Tultuaan kadulle hän kohtasi vaunut, joita seurasi kaksi soihdunkantajaa ratsain.
— Tilaa Akaian prokonsulille! huusivat soihdunkantajat tiellä oleville joukoille. Kun vaunut olivat ehtineet kaksoisportille, vastattiin vartioivan legionalaisen huutoon:
— Akaian prokonsulin vaunut.
Kansa sai siis tietää, että prokonsuli oli lähtenyt pois kaupungista. Piispa Petrokselle ja arkontti Kryysanteukselle oli erityisesti ilmoitettu, että tärkeä asia kutsui hänet Korintokseen.
Ennenkuin prokonsuli lähti Ateenasta hän oli piispan läsnäollessa kuulustellut niitä atanasiolaisia, jotka oli vangittu pylväskentän vierellä olevasta kalkkikivilouhoksesta, tuominnut heidät syyllisiksi rikokseen, josta heitä oli syytetty, nimittäin salaisesta jumalanpalveluksesta heidän tapansa ja oppinsa mukaan, sekä allekirjoittanut heidän kuolemantuomionsa.
Kun Karmides puoliyön aikaan ohjasi kulkunsa kotia kohden, odotti häntä ovella orja, joka piteli suitsista ratsua, prokonsulin kappadokialaista Akilleusta. Orja antoi Karmideelle kirjeen, jonka tämä luki eteisen lampun valossa. Sen sisällys oli seuraava: